Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kapitalismi merkityt tekstit.


3917. Saksan muurin vaikutus näkyy vieläkin elintasossa ja asenteissa

Saksan muurin rakentamisen aikana 1960 monet suomalaiset kommunistit väittivät tosissaan muurin olevan este länsiloikkareille Itä- Berliiniin. Jos siitä ryhtyi väittelemään, tämä oli loputonta väittelyä lokakuun yössä. Monien suomalaisten opiskelijaporukoiden matkakokemuksia maasta värittivät halpa ja hyvät olut sekä seksielämän runsaus. Muurin kaaduttua 30 vuotta siten ja ensi huuman mentyä ohi entisille itäsaksalaisille valkeni nopeasti arjen armottomuus. Entisen Itä-Saksan tehtaita myytiin ulkomaille, osa räjäytettiin ja osa jäi tyhjäksi seisomaan parempia aikoja odottamaan. Pettymys saksalaiseen elämäntapaan ja sen arvoiin oli suuri. Valta osa itäsaksalaisia joutui työttömiksi harhailijoiksi ja katkeroituina katselemaan rahattomina tavaran runsautta. Korkeakoulututkinnot eivät painaneet mitään, vaan työtön professori saattoi ajaa kadun puhdistuskonetta. Osa muurin takana olleita kohdetiin alentavasti eikä heidän osaamistaan arvostettu. Tällaista taustaa vasten ei ole ihme, jos maa ...

3025. Kiinan Yhdysvaltojen lähentelyt ovat aina vetäneet vesiperän

Yhdysvallat eli kiihkeää laajentumis- ja infrastruktuurin kehittämisvaihetta 1800-luvulla. Tällöin maa sai mm valmiiksi rautatien Atlantin rannalta Tyynelle valtamerelle. Radan rakentamisen rasittavimman ja varallisimman osuuden rakentamisessa Kalliovuoren läpi Tyyneen meren tekivät melkein orjatyö asemassa olevat kiinalaiset.   Jo ennen rataa kiinalaiset olivat olleet alisteisessä asemassa, vaikka he Yhdysvaltaien kansalaisina nauttivat maan perustuslain suojaa. Kiinalaiset ovat myös kiistatta osallisia laittoman oopiumin tuontiin maanhan. Jopa maan presidentin väitettiin osallistuvan oopium bisnekseen vaalirahoituksen kartuttamiseksi. Radan eri työpisteissä yhdysvaltalaiset järjestivät kuitenkin ilkeitä mielenosoituksia käskien kiinalaisten painua koloihinsa Kiinaan. Kiinaviha yltyikin pitkäkestoisiksi mielenosoituksiksi ja rettelöinneiksi. Radan ollessa valmis loputkin kiinallisista rakentajista ajettiin kotimaahansa. Kiinalaisten ratatyöllä ja heidän sortamisellaan ja vihaami...

2640. Valvonta kapitalismin uhat

Kyse on tietenkin pöydät ja taskut pullollaan olevista somesovellutuksista. Useaan kertaan on mediassa saarnattu, kuinka me annamme ilmaiseksi tietojamme kaiken värisiin ja kokoisiin digikanava kotkotuksiin, ja mikä tyrmäävintä, me suotumme maksua vastaan syöksymään niihin. Olemme kuin loitsittuja niiden perään. Digikoneiden tullessa osa konttoreista kuoli ja toinen osa muutti venyväksi, kelluvaksi ja jatkuvasti muotoaan muuttavaksi amebaksi, jota ei voi hallita hierarkioiden puutuessa ja ehkä ei ole tarkoitustakaan hallita. Amebamme on kuin näyttöruudulla vilahtava Feniks lintu, joka hetken koittaessa on valmis lennättämään meidät auringon kehän helvettiin. Tällä matkalla päävaluuttana on meistä tongitut monen suuntaiset tietomme, joiden yhdistelmisen olemassaolosta emme kykene edes kuvittelemaan. Niinpä me itse olemme tuote, josta myös itse maksamme. Jos emme maksa, meitä ei ole olemassa. Kauheinta on, että jo pieni muutos käytöksessämme rekisteröidään 50 asiantuntijan ryhmän laittei...

2555. Saksan muuri ja DDR

Saksan muurin rakentamisen aikana 1960 monet suomalaiset kommunistit väittivät tosissaan muurin olevan este länsiloikkareille Itä- Berliiniin. Jos siitä ryhtyi väittelemään, tämä oli loputonta väittelyä lokakuun yössä. Monien suomalaisten opiskelijaporukoiden matkakokemuksia maasta värittivät halpa ja hyvät olut sekä seksielämän runsaus. Muurin kaaduttua 30 vuotta siten ja ensi huuman mentyä ohi entisille itäsaksalaisille valkeni nopeasti arjen armottomuus. Entisen Itä-Saksan tehtaita myytiin ulkomaille, osa räjäytettiin ja osa jäi tyhjäksi seisomaan parempia aikoja odottamaan. Pettymys saksalaiseen elämäntapaan ja sen arvoiin oli suuri. Valta osa itäsaksalaisia joutui työttömiksi harhailijoiksi ja katkeroituina katselemaan rahattomina tavaran runsautta. Korkeakoulututkinnot eivät painaneet mitään, vaan työtön professori saattoi ajaa kadun puhdistuskonetta. Osa muurin takana olleita kohdetiin alentavasti eikä heidän osaamistaan arvostettu. Tällaista taustaa vasten ei ole ihme, jos maa ...

2342. Yritystoiminta hiiteen vanhushuollosta

     Jo pitkään on jatkunut kehityssuunta, jossa suuret ketjut ostavat pieniä vanhushuoltoyksiköitä. Näistä suurketjuista osa kierrättää kirjanpitonsa veroparatiisien kautta.  ARA puolestaan rahoittaa veronmaksajien euroilla ketjujen laajentumista. Monella kunnalla on suuri taipumus työntää vanhukset näiden ketjujen armottomaan kitaan. Tämä koskee myös kotipalveluja, jossa vanhus voi odottaa vuorokausia lääkkeitään vaipoissaan. Lähivuosina tarvitaan 90 000 lähihoitajaa lisää. Tilanne kehittyy ikäihmisille mahdottomaksi.      Keskiluokan vanhushuolto ei ole puhdasverinen markkinaehtoinen palveluala, eikä siinä saa pelittää profit motive, koska asiakas ei itse pysty juuri vaikuttamaa, mistä ja millaiset palvelut hänellä annetaan. A-studio 11.11. kokoomukselaiset väittivät toisin. Palvelujen keskeinen tekijä on laatu eikä asiakastyytyväisyys, sillä heikkokuntoinen vanhus on tyytyväinen, kunhan saa lääkkeensä ja ravintonsa. Hyvä hygienia alkaa olla j...

1333. Venäjä vääryyksiä korjaamassa

     1920-luvun Pariisi edusti avantgardisteille naurua, ilottelua ja provokaatiota. Kansakunnat eivät yleensä näin tee. Tuore Obaman puhe kansakunnalle oli kuitenkin lajissaan iloinen, itsevarma ja kannustava. Samaan aikaa Venäjän ulkoministerin Lavrov tylytti Yhdysvaltoja maailman johtamiseen pyrkimisestä. Maailmat kohtasivat: toinen puhuu iloisesta tulevaisuudet ja toinen peitellysti katkerasta menneisyydestä.      Venäjän luisuminen nykyiseen tilaan, jonka ankeuden kuvaamisesta puuttuvat tavalliset taloustieteen termit, on kuitenkin looginen.   1700-luvun lopulla amerikkalaisten kerätessä höyryjä pannuihinsa Pietari ja Katariina Suuren Venäjää makasi paikallaan tiluksiaan vahtien ja sitä sieltä täältä laajentaen.      Neuvostoliitto osoittautui katastrofiksi. Tämä katastrofivaltio kuitenkin pelasti Euroopan, mihin Yhdysvallat ei olisi yksin kyennyt. Englanti oli apupojan roolissa Eurooppa-projektissa. ...

540. Maailman uhat

Radio Classic uutisoi 11.1. 2014, että   viimeisimmän Maailman talousfoorumin talousvaikuttajat listasivat tärkeysjärjestyksen tällä hetkellä suurimmat maailmaan kohdistuvat uhat. Ne olivat 1. Lähi-Idän epävakaus, 2. Työttömyys,   3. Tuloerojen kasvu, 4. Gyberturvallisuuden riskit ja 5. Ilmastomuutoksen hallinnan toimimattomuus. Poimitaan listalta tuloerojen ja tytöttömyyden kasvut. Kiinassa tuloerojen kasvu on huikeinta. Maassa kapitalismille on annettu lähes vapaat kädet. Tämän seurauksena   poliittinen ja liikemieseliitti kasvattavat omaa, lähiomaistensa ja lähipiiriensä vaurautta estoitta. Tämä tapahtuu osin sen kustannuksella, että perinteisiltä talopojilta, jotka luokkataisteluissa säästyivät, viedään puoli pakolla heidän maitaan suurten firmojen tonttimaiksi ja suurteollisuuden metsäpeltomaiksi. Kaupunkiin muuttamiseen tarvitaan lupa. Muutoin ei ”nauttia”   minimaalisista kaupunkieduista. Maa on kohta samassa tilanteessa kun Yhdysvallat: kapita...

525. Talousihme Suomi

Kuka muistaa vielä 2000-luvun lopun talousihmisten loitsuja? Suomi pienenä ja yhtenäisenä maana pystyy reagoimaan nopeasti maailmantalouden muutoksiin. Meidän säätelyjärjestämä sopii keynesiläiseen valtiovetoiseen elvytyspolitiikkaan kuin hevoselle länget. Kiinailmiötä pitää vain pelätä. Me uskoimme moderniin kapitalismiin. Innostus ja usko olivat vahvoja, koska niin sanotuista yleisistä syistä johtuen pääsimme sitä soveltamaan muita pohjoismaita myöhemmin. Paperista tuli kolmas osa viennistä 2000-luvulla. Se oli ikuista. Me uskoimme myös ehtivämme nopeasti kopioida länsimaiset johtamistavat, myös institutionaaliset ratkaisut. Nokia nakutti kuin kello. Merrill Lynchin kaatui 2008 kuin salaman iskemänä. Niin ne siellä, missä kapitalismi on vahva ja demokratia heikko, meillä vahvat molemmat. Kukaan ei tiedä tarkkaan, mitä seuraavaksi tapahtui. Taloustiede ihmettelee ja levittelee papereitaan. Eurooppaan alkoi laskeutua pitkä hämärä. Joku mutisi, ettei meidän johtamisjärj...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *