Usein toistettu mielipide on, että Suomessa ei ole korruptiota. Se on perin väärä tulkinta. Yritystukia on ollut jakamassa kansanedustaja, jonka läheinen on johtoasemassa tuen saaneessa yrityksessä. Kansanedustaja syystä tai toisesta lopettaessaan kansanedustajan tytöt saavat noin 6000 euroa kuussa sopeutusrahaa. Tavallinen mattimeikäläinen erotessaan virastaan ennen eläkkeelle lähtöään saa nollaeuroa sapetus hynaa. Kasanedustajat ottavat surutta vastaan festareiden tarjoamat ilmaisliput korkojen kera perheenjäsenten päästessä edustajan siivellä festareille ilmaiseksi. Kunnissa meno saata olla vielä hurjempaa rakennusoikeuksien kasvaessa kuin Leevin levitysoperaatiossa korttipelissä. Ilmainen taksimatka Oulusta Helsinkiin on lasten leikkiä edustajan ilmaispalveluissa. Puoluetuki on oma hallintotieteen alansa sivistyneessä korruptiossa. Suurempien luokkien korruptio on niin yliampuva, ettei tavallinen pulliainen edes tajua pitää sitä korruptiona. Esimerkkinä olkoon Orpon tunninjuna Turusta Helsinkiin ja vastapainona Kepun itärajan alueiden finistäminen harvojen hyvinvointialueiksi. Ehkä hienoimpana korruptio yrityksenä on varata budjetissa 400 miljoona euroa yksityisten lääkäriasemien rutiini toimenpiteisin, joista potilaat kiikutettiin kiireen vilkkaa terveyskeskuksiin. Poliittisista virkanimityksistä ei muuta löydykään kuin rakenteellisen korruption isoisä ja hänen jälkeläisensä.
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti