Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella yhteiskunnallien merkityt tekstit.


616. Irtautuvatko valtion johtajat todellisuudesta

Tämä ei ole ensimmäisen kerta kuin näin väitetään. Kuuluisimpia omissa harjoissaan hirmuilijoita olivat Stalin, Hitler ja Mao Zedong. He jääkööt sinne, minne kuuluvat. Nämä muodostavat aivan oman kategoriansa. Sanotan, että valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti. Ei savua ilman tulta. Lehtitietojen mukaan Putin olisi pelokkaiden neuvonantajiensa johdattelemana vailla realistista käsitystä, mitä ympärillä tapahtuu ja missä tilassa muu maailma on ja mitä globaalisti  ajatellaan Krimin kriisistä. Tarkastellessa modernien valtioiden eräitä ns. moderneja johtajia heistä voidaan sanoa samaa kuin Putinista. Yhdysvaltain presidentti Kennedy ja  molemmat Bushit kuulivat ehdottomaan yläluokkaan ja elävät  sen mukaisesti syntymästä hautaan. Molemmat jälkimmäiset kävivät kuuluisat Lähi-Idän sotansa väärien tietojen varassa. Heille salainen tiedustelu tilaisi väärentäjiltä todistukset sotien tarpeellisuudesta. Väärennös muuttui todellisuudeksi.  Ainoastaan Eisenhower pani p...

520. Kuka ohjaa keskustelujen suunnan

Tietenkin niiden pitäisi sanansa sanoa, joilla on yhteiskunnallisesti merkittää viestimistä. Presidentti uudenvuoden puhe oli sellainen. Katainen floppasi puheessaan. Ei ole mitään merkkejä hänen korostamastaan henkisestä murrosta yksilöllisyyteen. Puhe oli sisällötön. Suomessa on kolmatta kymmentä yliopistoa ja korkeakulua. Missä viipyy näiden painavat puheenvuorot? Eivät näy yliopistot johtamassa tärkeistä teemoista keskustelemista. Päin vastoin hiljaista on. Professori Matti Wiberg kaipaisi parempia laskelmia poliittiseen päätöksentekoon. Hyvä havainto. Monessa käytännön tilanteessa on tullut ilmi, ettei yliopistomaailma pysty antamaan ad-hoc käyttökelpoista informaatiota jonkun budjettihankkeen suunniteluun. Jos halutaan yliopistotietoa pitää organisoida hanke. Tämä on osin ymmärrettävää. Ei korkeakouluista noin vain noudeta ratkaisuja. Tuntuu kummalliselta, ettei yliopistoilla  ole mitään merkittävää kerrottavaa yhteiskunnalisesti merkittävistä tukimustuloksista. Hall...

428. Kaunotar Qatarissa, vanhus Vantaalla

Ailuksen Kevan miljardit ja nahkaverholtu avobemari, tilini saldo ja Hondani rämä rengas. Siinä on objektiivinen suoraan verrannollisen lauseke. Vähemmän katkeruutta, enemmän Himasta. Sitä objektiivisemmaksi lauseke tulee. Himasopiskelustani huolimatta jotain on nyt menossa pieleen yhteiskunannallisessa ilmastossa. Ei ole kauvaa kun Varman pääjohtajaa Wuoria tempaisi ennen eäköitymistään lähes 700000 euron eläkebonukset. Ilmarisen Sailas sai lähes 300000 euroa bonusta ja 400000 euroa   kannustepalkkaa vuosilta 2010-2012. Nämä kaikki laillisesti.   Nyt on Kevan Ailuksen vuoro sekoilla asunto- ja autoasiassaan. Laillisuutta vaaditan ja oikeutta tutkitaan. Moneen kertaan jukisuudessa on todettu, kuinka vajaalla markkinoilla eläkeytiöt kilpailevat ja kuinka vähän pääjohtajat voivat vaikuttaa tulokseen. Sattumaa määrä enempi. Yhtä moneen kertaan on julkistettu, että suurten firmojen   hallitusten jäsenet jakavat palkkaetuja toisilleen istuessaan hyvävilijäseninä tosi...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *