Kikyjen ja tupoen kehystämässä Suomen tumman uhkaavassa ilmapiirissa on jotain raatelevan tahmeaa, aivan kuin sen tartunta imaisisi meidät sisäänsä. 1990-luvun alku oli ehdottomuudessaan masentavaa, eräille tappavuuteen saakka, mutta nyt piilotetulle kiihkeydelle ollaan muokkaamassa kollektiivisen totuuden sävyjä. Vaikkei nyt puhuta menneiden vuosikymmenien paratiisikielellä ja pääoman fraaseilla, kaksi totuutta, palkat ja pääoma, kilpailevat paremmuudestaan. Siitä huokuu juron pitkämielinen synkkyys.      Sipilän ensihurmauksen haalistuminen alkoi 2016 pääministerin puuskittaisista sormen heristelyistä toponeuvotteluille ja päättyi uhkavaatimukseen: ellei kikyihin ja muihin alennuksiin suostuttaisi, veroja korotettaisiin ja presidentin luo mentäisiin. Kansa nieli ratkaisun ja jurotti kolme vuotta harmaan läpättävän hunnun alla. Se unohtaa lainlaatijan huonot säädökset. Nehän raapaisevat vain pintaa, mutta sen palkat ja lomat ovat pyhää omaisu...