Kikyjen ja tupoen kehystämässä Suomen tumman uhkaavassa ilmapiirissa on jotain raatelevan tahmeaa, aivan kuin sen tartunta imaisisi meidät sisäänsä. 1990-luvun alku oli ehdottomuudessaan masentavaa, eräille tappavuuteen saakka, mutta nyt piilotetulle kiihkeydelle ollaan muokkaamassa kollektiivisen totuuden sävyjä. Vaikkei nyt puhuta menneiden vuosikymmenien paratiisikielellä ja pääoman fraaseilla, kaksi totuutta, palkat ja pääoma, kilpailevat paremmuudestaan. Siitä huokuu juron pitkämielinen synkkyys.      Sipilän ensihurmauksen haalistuminen alkoi 2016 pääministerin puuskittaisista sormen heristelyistä toponeuvotteluille ja päättyi uhkavaatimukseen: ellei kikyihin ja muihin alennuksiin suostuttaisi, veroja korotettaisiin ja presidentin luo mentäisiin. Kansa nieli ratkaisun ja jurotti kolme vuotta harmaan läpättävän hunnun alla. Se unohtaa lainlaatijan huonot säädökset. Nehän raapaisevat vain pintaa, mutta sen palkat ja lomat ovat pyhää omaisu...

Päivän Helsingin Sanomissa Sipilä liputti hallituksen koon pienentämisen ja hallitusohjelman tiivistämisen puolesta. Edelleen Sipilän mukaan lobbareiden asemaa hallitusohjelman kirjoittamissa ja poliittisten avustajien valtaa ministeriöissä tulisi typistää. Oikeita ajatuksia yritysjohtajalta. Lobbareiden häätäminen hallitusohjelman laadinnan kimpusta on uroteko. Laadinnan pitää heijastella kansan eikä lobbareiden tahtoa. Lipposen hallituksen aikana pyrittiin asettamaan hallitukselle strategisia tavoitteita. Mutta siitä ei tullut mitään kunkin ministerin halutessa listalle omat hankkeensa. Strategisista tavoitteista tulikin pitkä lista operatiivisia hankkeita, piti tulla salkku, tulikin reppu. Tällaisen listan laatimis- ja seurantaprosessi oli turhauttavaa. Kukin ministeri vastatkoon ”pikku hankkeistaan”. Hallituksen strategisia hankkeita tulisi olla muutama ja järeä, kuten sote-uudistus tai peruskoulu-uudistus. Kun hallitus on johtoryhmän kaltainen, sen luottamus jäseniinsä kas...