Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella maalaustaide merkityt tekstit.


1581. Maalaustaide yhteiskunnan kimpussa

     Kuvataide, taide yleensä, heijastelee yhteiskunnan muutoksia ja kipukohtia. On sanottu, että taide on länsimaissa vapaa ja omaa yhtä suuren egon kuin Napoleon.      Heti II maailmansodan jälkeen yhdysvaltalaiset olivat tohkeissaan ja kansakunnan itsetunto korkealla valtavan talouskasvun aallon siivittämänä. Sen vanavedessä keskiluokan asema nousi hurjasti ja valkoisten perheiden arkielämä sai uusia ulottuvuuksia ja kierroksia lisää. Levittown-taloja syntyi liukuhinnalta kuin meillä rintamamiestaloja. Muodostui uudenlainen rehvasteleva keksiluokkainen asumistyyli ja kulttuuri. Kaikki oli mahdollista.      Taiteilija Jesper Johns teki pilaa tällöin amerikkalaisesta isänmallisuudesta maalamalla Yhdysvatin lipuista tauluja. Kansalaiset eivät heti huomanneet mitään epäilyttävää. Tarkemmin katsottuna maalin alla oli lehtileikkeittä mainoksista ja kirkuvia otsakkeita melkein mistä tahansa, mikä nostatti tunteita. ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *