Joillain ihmisillä on pätevin perustein halu hankkiutua yhteiskunnan vaikutuspaikoille, kuten kunnan ja valtion luottamustehtäviin. Näistä hän on vastuullinen päämiehilleen eli äänestäjilleen (nyt puolueelle). Näin demokratian tulisi toimia, mutta demokratian ei tarvitse toimia huonosti, mistä on nyt esimerkkejä. Jo peruskoulussa ja kodin askareissa lapsemme saavat kirjatietoja ja käytännön malleja, miten maailman heidän ympärillään pyörii. Iän kasvaessa tieto määrä karttuu ja monipuolistuu. Aikuisiässä jotkut meistä luulevat olevansa jo tiedoilla kyllästettyjä ja käyttäytyvät sen mukaisesti. On totta, että yhteiskunta ja sen ilmiöt monimutkaistuvat ja yhden ihmisen on joskus vaikeaa hahmottaa, millisten prosessein varassa lähiyhteisö ja koko maa ja maailma toimivat. Kun ihminen joutuu tai pääse vaalien kautta vaikuttajapaikoille, häneltä vaaditaan kokonaisuuksien hallintaa. Se on ankara vaatimus. Nyt on jo viitteitä siitä, että vaaleilla valitut henkilöt joutuva...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)