Ylen Jälkikaronkka oli kierolla päällä. Kaikki alkoi siitä, kun spermapankki vaatii punapäisiä siittiöitä. Juontaja käänsi kuitenkin keskustelun toisaalle. Jäsen Sini aikoi sitoa ihmisen koriin, jota pyöritettäisiin köyden päässä 80000 kilometrin tuntinopeudella ja lingottaisiin kuuhun tai komeettaan, josta on löytynyt ihmishappoja. Sini, sukunimi jäi tumattomaksi ylisuuren puhenopeuden tähden. Sinin suunopeus ylitti naisserkkuni puhenopeuden, sillä lomalla ollessani hän paasasi niin rajusti, että hänen piti välillä käydä vessassa sylkemässä ja nenäliinalla pyyhkimässä suutaan. Menin hyvin mielelläni sinne kylään, koska minun ei tarvinnut kuin juoda kahvia. Jälkirakonkan Sini puhui aluksi pikakivääri nopeudella, jolloin lattiamanu joutui työntämään Sinin toiseen studioon, jossa Helsingin piispa piti aamu haratusta. Piispa ei häkeltynyt, vaan eleillään kehotti Siniä yhtymään saarnaan. Siitä seurasi katastrofi, koska Sini alkoi puhua marssin vihreistä pikku ukoista ja piispan ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)