Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella SUPO merkityt tekstit.


3124. Onko muita HS:n kuvaamia supo saarelaisia

Onko muita HS:n kuvaamia saarelaisia hämmentämässä maamme turvallisuuspolitiikkaa ja kieroilemassa oman egonsa kohottamiseksi perusagenttien ruokapöydässä? Kysymys on aiheellinen, koska toinen motivoitu, verbaalisesti ja vaikutuskyvyltään etevä saarelainen voi jo nyt porskuttaa tarjous- ja kauppa salkku kädessään pitkin vallan kätkettyjä piilo polkuja päämääränä vaikuttaminen aina, kaikkeen ja tulevaan sekä omaan uraan. Ja kaikki tämä tapahtuu vailla demokratiamme valvontaa. On ymmärrettävää, että tämän tyyppiseen toimintaan sisältyy jonkin verran demokratian ohikatselemista, mutta vaarana on, että saarelaisten kaltainen touhu voi pirskahtaa kultaisen momenttumin hetkellä valtakunnan turvallisuudelle vaaralliseksi. Eduskuntaan sisään organisoitu salaisen palvelun valvonta ei ole vielä löytänyt rooliaan ja toimintatavat ovat vasta muotoutumassa.

3074. Empimiseen ja katumiseen perustuva parisuhde

Tässä vaiheessa Ylen pääjohtaja sai studiosta hälytyksen. Ylen Jälkidigi oli niin töpinöissään, että oli rynnätä louhimaan voltti valuuttaa Saanan huipulta sähkölaskun pienentämiseksi ja samalla etsiä kryptoin kultaa Lemmenjoen sivujoen Kiero sivujoelta.   Jos vahtimestari ei olisi onnistunut lukitsemaan studion ovea, jäsen Halinen olisi mennyt entisen pääministerin Simpeleen asuntoon varastamaan Suomen kaikkien rikkaiden salaiset verohelpotussuunnitelmat ja saattamaan ne maailmanpäämisterin Stubbin käyttöön tarkoituksella saada ne verovapaiski Kempeleessä, Sipossa ja sen aurinkorannalla sekä suunnitteilla olevalla pohjoisen natomaiden liiton alueella. Tuntemattomaksi jäänyt jäsen (ilmeisesti Supon edustaja) vaati julkisesti pääministeriä sulkemaan Pasilaan jäähalli Raiskion, koska sieltä oli monena yönä kuulunut konepistooli sarjoja ja sikamaisia avunhuutoja. Istunnon vetäjä huomautti, ettei ne olleet avunhuutoja, vaan kepulaisten kannatushuutoja viljelemättä jätettyjen peltojen h...

2665. Tämä sopii sille, joka on valmis pilamaan elämänsä

Metafora poliisin budjetin paisuttamisesta löytyy historiasta. Ennen vahaan eräs ihmisryhmä kerjäsi talo talolta ruokaa. Seuraava vuonna ei tyydytty ruokaan, vaan piti saada puoli häkillinen heiniä. Seuraavan vuonna piti saada ruoan ja heinän lisäksi pyykätä talon pesutuvassa. Eilinen eduskuntakeskustelu näytti kansalle raadollisesti, miten kokoomuksen Orpo kiihtyi ennennäkemättömällä tavalla harjoitellussa palopuheessaan poliisin määrärahojen nostamiseksi. Hän ylitti kiivaudessaan yksityistämisen ajamisensa hurjuuden tason. Keskustan puheenjohtaja Saarikko ei saanut näyttää hymyilevältä. Niin tuima oli tunnelma. Jos Helsingin Sanomien tieto pitää paikkansa, ei voi välttyä ajattelemasta, että poliisi saattaa toimia moraalin ulkorajalla resurssi neuvotteluissa. Poliisilaitoksien päälliköt ovat pohjustaneet määräraha vaatimuksiaan neuvottelemalla alueen kansanedustajien kanssa. Jos näin on, poliisipäälliköt ovat saattaneet menettää kykyään suhteuttaa poliisin toiminta yhteiskunnan tu...

1756. Paavolan valinta eduskunnan pääsihteeriksi

      Ei valinta mennyt niin siististi kuin päältä päin vaikuttaa. Poliittista peliä käytiin loppuun asti etenkin keskustan perussuomalaisten kandidaattien vaihdellessa loppuun asti.      Prosessin suurin kummajainen oli supon johtaja Pelttarin suuri äänimäärä loppuäänestyksessä. Hän sai peräti 46 kannattajaa suuressa salissa.      Ei voi olla kysymättä, miksi kokoomus ja RKP olivat ajamassa jo toista kertaa kovan luokan kontrolliorganisaation johtajaa tähän virkaan. Emme sentään enää elä 30- ja 40-luvun luvun lopun yövartijavaltion aikaa, jossa vasemmisto ja oikeisto vuoron perään keräsivät tieoja ja valokuvia vähäkin poikkeavista kansalaisista. Vasta nyt nämä arkistot ovat aktiivisen tutkimuksen kohteena nuoren polven historia tutkijoiden kiinnostuksen herätessä näiden arkistojen salaisuuksiin. Teemu Vähäsarja on tässä tehnyt urauurtavaa työtä.      Toisaalta eikö meille riittänyt yksi Tii...

1730. Supon päällikön kuultavana

     Poliisiosastolla hanke oli tullut vastuuhenkilöiden haastatteluvaiheeseen. Kolmenkymmenen henkilön haastattelut veivät aikaa kaksi kuukautta, ja lopputulos oli vaatimaton. Jokainen jo asemansa puolesta puolusti reviiriään ja uskomuksiaan paremmasta elämästä uudistuksien jälkeen. Liikkuvan poliisin päällikkö vain vakuutteli monta kertaan, että liikkuvan poliisin itsenäisenä säilyttäminen takaisi parhaiten liikenneturvallisuuden. Poliisikoirakoulun rehtori oli täydellisesti alalleen antautunut mies. Koiranäytös karkurin kiinni saamiseksi suuria mäntyjä kasvavassa rinteessä oli vakuuttava.      Yksi seikka kuitenkin näytti ilmeiseltä. Helsingin rikospoliisi näykki useissa kommenteissaan KRP:tä. Tieto ei kuulemma oikein kulkenut. Samaa moitti myös KRP valittaen laitosten välisten henkilösuhteiden kankeutta. Suposta kukaan ei osannut sanoa mitään muuta varmaa kuin, että se tiedustelee ja tarkkailee. Ei edes poliisiosasto tiennet Supon puuhista....

429. Helsingin poliislaitos ja KRP

Helsingin poliisilaitos on jätttiyksikkö muuhun poliiisiin verrattuna. Sillä on omat erityistehtävänsä pääkaupungin turvallisuudessa. Laitoksessa noin 2000 henkilöä. Poliislaitos ja   KRP ovat olleet jo vuosikymmeniä vaihtaitelevissa väleissä keskenään. Huomaisin tämän konusultoidessani sisämisteriön poliisosastoa, Helsingin poliisilaitosta, KRP:a ja SUPO:a, joka sinänsä oli ongelmallinen tapaus konsultin kannalta. Päällkkö tarjosi vicyvettä ja toimintakertomusta ja minä turhia kysymyksiä. Välejä ovat ennen kaikkea liikutelleet ja muovanneet näkyvät ja voimakastahtoiset henkilöt ja myös yksiköiden osin päällekäisest tehtävät. KRP:n apulaispäällikkö Tenhunen oli vankeinhoidon kova kriitikko. KRP ei ihastunut apulaistoimistopäällikkö Markku Salminen valintasta vankeinhoito-osaston ylijohtajaksi, mistä aiheutui kaikenlaisia turhia yhteenottoja. Valinnasta epäiltiin minua. Nyt meneillään oleva huumeysikön ylikomisarion esitutkina on tietenkin laillisuuspohjalla ja objektiivinen...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *