Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella toimittaja merkityt tekstit.


2810. Johtaja ei saa laukoa mitä tahansa

Varsinkin Ylessä asiat voivat näyttää erilailta, mitä todellisuus on. Mutta todellista on, että Mikko Kekäläinen on Ylen työn sankari Puoli Seitsemän ohjelmallaan. Joka ikinen ilta hän pitää eloisuudellaan katsojat hyvällä tuulella ja vieraansa koukussaan. Niin kauan kuin muistia riittää, hän kutsuu vieraakseen  lyhyttä, pitkää, paksua ja laihaa  ukkoa ja akkaa. Jos vieraalta on sanat lujassa, Mikko poika panee viirit liehuen ja pasuunat ryskyen raikumaan ihmisvetoista tyrskintää, että studio tärisee. Ja tätä show meininkiä mies jatkaa väsymättä. Tarkemmin ajatellen ei se mikään ihme ole, sillä piilo atleettinen Mikko kampesi kerran olympia hopeamitali painija Marko Asellin pötkölleen mattoon. Yllä oleva on pelkkä lässytystä, ellei esitä jotain verrokkia Mikolle Ylessä. Ja niitä näyttää olevan paljon. Tämä kuuluisa näyttää sana kertoo, että silmä näkymällä kerran viikossa tunnin ajan jokin Ylen arvonsa tunteva toimittaja istuttaa tuoliinsa maan silmäätekevän persoonan. Tunti...

2683. Jos joutuisin pysymetsästä viisikymppisenä lehden uutistoimittajaksi

Päätoimittaja lähettää minut tekemään juttua Taasianjoen tilanteesta. Ilmeisesti soittaisin asianomaisiin ely-keskuksiin ja pyytäisin haastattelua vesistöasiaoista vastaavalta asiantuntijalta. Samalla asiantuntija voi esitellä joen kokonaistilannetta. Siihen kuuluisi virtaama määrät ja niiden vaihtelut sekä suurimmat saastuttajat ja miten saaste määriä valvotaan. Tämän lisäksi minun täytyisi saada lista koskista, mahdollisilta voimalaitoksista ja maanviljelytoiminnan laajuudesta sekä tieoja valuma-alueesta. Tämän uskoisin olevan tärkeä lista, koska sen avulla pysyisin suunnistamaan joen uhkatekijöihin. Jos voimalaitos on, joen juoksutusohjelma kertoo, miten veden määrä ja korkeus voimalan alapuolella vaihtelee tai on suunniteltu vaihtelevan. Tämä antaa merkkejä mahdollista tulva-alueista, alueiden mahdollisista pengerryksistä ja laajuudesta. Tuntuisi järkevältä lähteä yläjuoksulta seuraamaan joen tilaa kävellen tai moottoripyörällä. Koko joen varren seuraaminen on liian työlästä. T...

2567. Tikulla silmään IS:n Timo Haapala Kemin tehtaan lakkauttamisesta

Toimittajat ovat usein esimerkiksi eduskunnan kyselytunnista irvailleet, kuinka siellä edustajat moittivat tosia puolueita menneiden syntien kaivelemisesta. Vihreät ovat saaneet kuulla kunniansa sähköverkkojen yksityistämisestä vähän väliä. Talvivaaran ympärillä tapahtunut syyttely puolin ja toisin on jo saanut legendaariset mittasuhteet johtuen sen pitkästä kuolin kamppailusta. Nyt yhtä legendaarinen IS:n toimittaja Timo Haapala kaivaa laatikostaan Sdp:n käyttäytymisen Kemijärven tehtaan lakkauttamisessa 2008, siis 13 vuoden takaa. Jos tätä menoa vanhojen syntien kaivelemista jatketaan, kohta ollaan vuoden 1918 tapahtumissa. Kokoomuksen Mykkänen yhtyy Haapalan kuoroon välittämättä markkinatalouden laista veisaamalla valtion tukia Kemin tehtaalle. Ovatko politikan lait mennet sekaisin?

2526. Suunnittele suurin piirtein oikeaan suuntaan, kuin yksityiskohtaisesti vääriään

Joidenkin uutislähteiden ja suunnittelijoiden työssä ei ole tarkoituskaan pilkahtaa minkäänlaista totuuden sävyä.   On vain   totuuden toivomuksien havinaa.   Ne saattavat olla kuvauksia elämästä, mikä voi olla totta tai se voisi tapahtua jollekin taikka se on sepitettyä valetta. Jos joku tempaisee vision, pitää olla tarkka, ettei joudu naurun alaiseksi, ellei esitä samalla keinoja, miten visio saavutetaan.   Skenaariossa ei olla niin tarkkoja, sillä pääasia on osoittaa karttakepillä fläppitaulun kuvatusta, mihin toivotaan joskus joutuvan yleisön töllistellessä välinpitämättömänä salin takanurkassa. Utopia on kuin skenaario, paitsi utopialla keinot, miten toimitaan. Utopia on, kuin ujon pojan keinot naimisiin pääsemisessä. Keinot ovat, mutta niitä ei rohjeta käyttää.     Toiminta-ajatus on siitä veikeä, ettei se toteutuakseen vaadi muuta kuin ajatustoimintaa.   Päämäärä on vieläkin veikeämpi. Se suorastan leikittelee käyttäjiensä kustannuksilla, jos ...

2498.Dramaattisuudella rellestäjät

Taas on dramaattisen otsakkeiden aika talviurheilukilpailujen päästyä täyteen vauhtiin. Ilmaisu, jossa joku häviää dramaattisesti, voi mediajutussa tarkoittaa, että toiseksi tullut on sylkäisemällä radan sivuun on hävinnyt. Ja kun painon nostajalta puntit eivät nouse voimien loppuessa, se median mukaan on dramaattinen tappio. Jos tässä ollaan johdonmukaisia, jutussa pitäisi häviäjiä kehottaa harjoittelemaan dramaattisesti enemmän. Joku toimittaja panee vielä paremmaksi kirjoittaessaan jutussaan eeppisestä käsipallo-ottelusta. Kielitoimiston selityksen mukaan  eeppinen kuuluus runon kirjoittajien ja lausujien arsenaaliin.

2478. Oma tai naapurin kokema ei kelpaa mediassa esitettäväksi yleiseksi todeksi

”Eräs mies soitti Akaalta ja kertoi, ettei päiväraha riitä elämiseen ja olisin kuollut nälkään ilman puolisioni palkkaa.” Poliitikot käytävät hyvin usein tällaista toridataa eduskuntakeskustelussa kantansa perustelemisessa. Samaa metodia soveltavat toimittajat lisääntyvässä määrin. Heille on sattunut joku tapaus tai heille on eräs henkilö kertonut sattuman, joilla he perustelevat pontevasti esittämäänsä mielipidettä. On selvä, ettei yksittäistapaus ilmaise seikan uskottavaa tilaa.   Seikan totuusarvon merkitys näin yritetään saada kuulijan tietoon laajassa merkityksessä, siis totena monille. Menettely on samankaltainen neronleimahdus, jos kerrotaan lottoamisen kannattavan, koska naapurin mies voitti juuri sillä sata euroa.  Lehden toimittajien näppäimistöön tämä metodi on iskeytynyt syvälle heidän kertoessa omia kokemuksiaan arkiasioista. Mitä jonkin toimittajan kotitapahtuma kenellekään kuuluu tai ketään kiinnostaa. Ulkopuolinen voi epäillä näissä tapauksissa toimittajan sort...

2476.Toimittajan poliittinen kolumni päivän HS:ssä

Pitää heti todeta, etteivät kolumnit ole mitään mietintöjä, kuten Pokan asuntopoliittinen ohjelma. Se koki mahalaskun päätyessään ehdottamaan aiheen edelleen selvittämistä, toki tutkimukset muodossa. Monet poliittiset kolumnit ovat satuja politiikan maailmasta, jossa lukija saa aineksia harrastukseensa keskustella poliittisista kysymyksistä niillä areenoilla, missä hän viihtyy näiden kysymysten retorisena hämmentäjänä. Tämä taas on hyväksi politiikan repimisestä pilvistä maan pinnalle kansalaisten käsittelyyn. Tällöin kolumnit tekevät hyvän työn ihmisten haastamiselle ottamaan kantaa politiikkaan yhteiskunnallisiin kysymyksiin horisonttina aito kansalaisyhteiskunta. Tämä on puolestaan kanava saada ihmiset laajemmalla rintamalla kiinni poliittiseen työhön Dokumentaristi voi tyrmätä kolumnit niiden pohjautumisella näkemyksiin ja viittauksilla tuntemattomiin tietolähteisiin. Tälle kritiikille ei ole perusteita, koska kolumnien luonteeseen kuluu välttämättömänä osana tällainen menettely. ...

2415. Marin vastaan Makkonen Ylellä

     Pääministerimme esiintyy eilen useamman kerran televisiossa. Tämä on ymmärrettävää vakavan koronatilanteen takia. Pääministeriytensä alussa tapahtuneita hapuiluja sekä hallituksen koronastrategiaa maskisotkuineen oppositio on aiheestakin kritisoinut. Se on myös jatkuvasti tarttunut Helsinki-Vantaa lentokentän laiminlyötyyn karanteeniin. Opposition mielestä pääministeri vain hapuilee ja Marini aiempi Tampereen ratikkahankkeessa onnistumien oli vain sattuma. Kritiikki on opposition tehtävä.      Ei voi kuitenkaan olla huomaamatta, kuinka johdonmukaisesti Marin onnistui eilen klo 19,30 hallituksen koronatiedotustilaisuudessa ja myöhemmin samana iltana A-studiossa. Kolme seikka pistivät hänen esiintymissään silmään.      Ensiksi hän puhuu selkeästi rytmittäen sanomisensa luonnollisella varmuudella niin, että kuulija tietää muutaman sekunnin etukäteen, milloin virke päättyy. Se on erittäin harvinaista ja äärettömän hyvä osoitin puheen laad...

2386. Viestintäjohtaja Katri Makkosen tapaus

     Ulkopuolinen ei voi pätevästi arvioida Katri Makkosen ammattitaitoa muuna kuin esiintymisestä tv-toimittajana (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006426544.html). Siinä hän  vaikuttaa erittäin asiansa osavalta. Hänen toimintansa presidentin viestintäpäällikkönä ja kabinetin jäsenenä 2013-2019 on kovan luokan suoritus. Suorituksen arvoa lisää presidentin käsiohjauksessa toimimisen erityinen haasteellisuus. Sen lisäksi, että Niinistö vaatii alaisiltaan suoritustehokkuutta ja pikaista valmuitta toteuttaa hänen toimeksiantonsa, pitää myös olla valmiutta ottaa tyynesti vastaan hänen lyhyet puhuttelunsa. Osalle virkamieskuntaa tämä aiheutti mielipahaa, mutta asioiden eteenpäin viemiseen tuli tarvittavaa vauhtia.

2245. Miksi toimittajat (mm. Ylen) karttavat haastatteluissaan politiikkojen todellista haastamista

     Toimittajat eivät poliittisissa tenteissä tee useinkaan jatkokysymyksiä, vaan tyytyvät, mitä poliitikko sanoo ja siirtyvät seuraavaan aiheeseen tai jättävät olennainen kysymättä. Tämä koskee lähes jokaista toimittajaa     Toisaalta myös poliitikot eduskuntakeskusteluissa eivät vasta argumentoi kokoomuksen toistamaa pääväittämää, että vain yritystoiminnan ja työllisyyden kautta tulee hyvinvointia. Tähän voisi vasemmista sanoa, että tieteeseen, koulutukseen ja innovaation panostamin luo uusia työpaikkaoja ja näiden kautta tulee pysyvää hyvinvointia.      Esimerkkinä käynee 17.11.Ykkösaamun ohjelmassa Ylen toimittaja Raution haastatteluhetki valtiovarainministeri Orpon kanssa. Toimittaja totesi SDP:n Rinteen esittäneen varjobudjettiesittelyssä eduskunnassa, että veropohjaa tulisi laajentaa mm pankki- ja finanssi sektoriin. Rinne oli jatkanut, että   SDP satsaa koulutukseen 900 miljoonaa euroa ja vaikeasti työllistettäviin. Rinne oli...

1999. Nämä kirjailijat ovat huijareita

     Kirjailijat eivät ole huijareita sen takia, että he keksivät juttunsa. Meistähän itse kukin viljelee valkoisia valheita. Kirjailijat pystyvät kuitenkin sanomaan, mitä toinen ihminen ajattelee ja millä motiivilla tämä tekee tekojaan, joita kukaan ei ole nähnyt.      Tämän vielä pysyisi vielä jotenkuten hyväksymään arkielämän rajoissa, mutta hälytyskellot alkavat soida, kun kirjailijat kykenevät kertomaan ihmisten teoista toiselle puolelle maapalloa siellä käymättä ja turvautumatta teknologian apuun.      Kaiken lisäksi näin menetellessään kirjailijoiden pitäisi olla yhtä aikaa läsnä ainakin kolmessa eri paikassa.      Lopullisesti katala huijaus paljastuu käydessä ilmi, että kerrottuja henkilöitä ja tekoja ei ole olemassakaan ja siitä huolimatta lukijat ottavat ne omakseen.  Siksi kirjailijat ovat varallisia vallanpitäjille.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *