Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ADHD merkityt tekstit.


3850. Nyt putosi patterin välistä

Ylessä HUS:n asiantuntija kertoi, kuinka lasten, etenkin ekaluokkalaisten lasten neuro psykoottiset   häiriöt ovat lisääntyneet, pahimmilla alueilla jopa 40 prosenttia. Monille ilmiöoppimiseen ja itse ohjautumiseen perustuva koulunkäynti on liian vaativaa. Tämä näkyy psykosomaattisen häiriöiden ja adhd-tapausten kasvamisessa, sosiaalisen kanssakäymisen ongelmissa ja suurissa luokissa ja ryhmissä työskentelyn puutteissa. Konkreettisesti huonontunut tilanne näkyy lähetteiden kasvuna psykiatriseen hoitoon tai psykologin vastaanotoille sekä  koulutyöstä syrjäytymisinä. Näin siis Ylellä. Yhtäältä toiset lapset näyttävät oppivan lähes millaisessa ympäristössä tahansa. Kuitenkin tosiasia on, että lukuisissa tapauksissa opetus- ja ohjausresurssit ovat  riittämättömiä  uuden opetussuunnitelman toteuttamiseksi. Tämän  peruskoulusysteemi ilmiöoppimisineen ja itse ohjautumisineen on kokoomuslainen keksintö. Sen suunnittelua ja itse systeemin käyttöönottoa ovat kritisoineet ...

2336. Uusi puolimätä peruskoulu – itseohjautuvuus toimii vain koulutettujen lapsilla

     Eilen Ylen pääuutisissa HUS:n asiantuntija kertoi, kuinka lasten, etenkin ekaluokkalaisten lasten neuro psykoottiset häiriöt ovat lisääntyneet, pahimmilla alueilla jopa 40 prosenttia. Monille ilmiöoppimiseen ja itse ohjautumiseen perustuva koulunkäynti on liian vaativaa. Tämä näkyy psykosomaattisen häiriöiden ja adhd-tapausten kasvamisessa, sosiaalisen kanssakäymisen ongelmissa ja suurissa luokissa ja ryhmissä työskentelyn puutteissa. Konkreettisesti huonontunut tilanne näkyy lähetteiden kasvuna psykiatriseen hoitoon tai psykologin vastaanotoille. Näin siis Ylellä.      Yhtäältä toiset lapset näyttävät oppivan lähes millaisessa ympäristössä tahansa. Kuitenkin tosiasia on, että lukuisissa tapauksissa opetus- ja ohjausresurssit ovat  riittämättömiä uuden opetussuunnitelman toteuttamiseksi.      Tämän uuden peruskoulusysteemi ilmiöoppimisineen ja itse ohjautumisineen on kokoomuslainen keksintö. Sen suunnittelua ja itse systeemin kä...

1754. Aivot kuntoon musiikilla

      Musiikin voima perustuu siihen, että musiikki antaa kokonaisvaltaisien ruiskeen aivojen limbisille tunnealueille, koko aivojärjestelmälle. Se toimii valtavana virittäjänä eri aivokeskuksille. Uusimalla aivokuvantamisella tämä on voi osoittaa monissa tutkimuksissa.      Tutkimuksien mukaan musiikki auttaa aivohalvauksista ja aivovammoista toipumisissa. Se vaikuttaa mielentilaan ja mielialaan ja lieventää kivuista kärsivien oloa. Se helpottaa depressiossa.      Musiikin ihmeellisen parantavasta voimasta oli tänään juttu Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, jossa yhdysvaltalaine Melody Gardotin kertoi toipuneensa kitaran soittamisen ja opiskelun avulla liikenneonnettomuudessa saamastaan aivovammastaan. Hänen tapauksessaan yhdistyvät opiskelun aivoja virkistävästi rasittava ja liikkeelle paneva ponnistelu sekä itse musiikin kuulemisen aiheuttama mielihyvä.      Gardotin tapaus on esimerkki siitä, ...

1335. Musisoi aivosi kuntoon

    Musiikilla on suora yhteys tunteisiin. Se onkin kuin huumetta Se vaikuttaa aivoja virkistävien dopamiinin tuotantoon. Kuunneltu musiikki voi olla räpistä Motzartiin, kunhan se tuntuu miellyttävältä.   Soittimella itse soitettu musiikki antaa suurimaan hyödyn aivoille.      Musisointi sen lisäksi, että se tuottaa aivoja virkistävää mielihyvä, se jumppa niitä aivolohkoja, joissa on tajuttava, miten nuotit saadaan instrumentista soimaan kauniisti ja miellyttäväsi. Itse instrumentilla soitettu musiikki myös opettaa aivoja, miten kädet ja sormet mototorisesti parhaiten toimivat soittimen näppäimillä. Tämän oppiminen on mielihyvän tunneta vahvistavaa.      Tutkimusten mukaan musiikkia voidaan käyttää myös työuupumuksen ja kipujen hoitoon. Aiemmin sitä on käytetty muiden muassa ADHD:n, skitsofrenian riippuvuuksien, Parkinsonin ja Alzheimerin tautien hoitoon.      Tässä yhteydessä kysytään use...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *