Siirry pääsisältöön

3850. Nyt putosi patterin välistä

Ylessä HUS:n asiantuntija kertoi, kuinka lasten, etenkin ekaluokkalaisten lasten neuropsykoottiset häiriöt ovat lisääntyneet, pahimmilla alueilla jopa 40 prosenttia. Monille ilmiöoppimiseen ja itse ohjautumiseen perustuva koulunkäynti on liian vaativaa. Tämä näkyy psykosomaattisen häiriöiden ja adhd-tapausten kasvamisessa, sosiaalisen kanssakäymisen ongelmissa ja suurissa luokissa ja ryhmissä työskentelyn puutteissa. Konkreettisesti huonontunut tilanne näkyy lähetteiden kasvuna psykiatriseen hoitoon tai psykologin vastaanotoille sekä  koulutyöstä syrjäytymisinä. Näin siis Ylellä.

Yhtäältä toiset lapset näyttävät oppivan lähes millaisessa ympäristössä tahansa. Kuitenkin tosiasia on, että lukuisissa tapauksissa opetus- ja ohjausresurssit ovat riittämättömiä uuden opetussuunnitelman toteuttamiseksi.

Tämän  peruskoulusysteemi ilmiöoppimisineen ja itse ohjautumisineen on kokoomuslainen keksintö. Sen suunnittelua ja itse systeemin käyttöönottoa ovat kritisoineet useat alan ammattilaiset kuten emeritus professori Kari Uusikylä ja professori emerita Liisa Keltinkangas-Järvinen. Heidän yksi keskeinen argumentti on, että 7-10 vuoden ikäisen lapsen oppiminen ei voi perustua siinä määrin yksin ohjautumiseen kuin nykyinen opetussuunnitelmaa edellyttää, koska monet eivät saa opettajien niukkuuden ja perhetaustansa takia riittävästi tukea. Varakkaiden ja koulutettujen vanhempien lapset kyllä pärjäävät.

Valitettavasti näyttää siltä, että hallituksen kokoomuslainen opetusministeri,  puolueen strategian mukaan kyhäsi alempien sosiaaliluokkien kokoja kasvattavan opetussuunnitelman. Kokoomuksen näkökulmasta tällainen strategia on erittäin ovela, koska alempien sosiaaliluokkien äänestysprosentti on tutkitusti noin 30-40 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin ylemmissä sosiaaliluokissa. Tämän seurauksen kokoomuksen kannatus ja alempien sosiaaliluokkien koko kasvat.
     
Jos joku sanoo, ettei esitettyä suunnitelmaa äänestysinnottomien alempien luokkien kasvattamiseksi ei ole, hän pitää kokoomusstrategeita tyhminä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *