Kenenkään mieleen ei tullut ajatus, että minun pitäisi koulussa oppia jotakin, vaikka kyllä opettaja antoi minulle läksyjä kuten muillekin oppilaille. Lueskelin rispaantuneita kirjojani vuoteeni päällä kynttilän valossa vaihtelevalla innolla, etenkin maantietoa. Ja yhtäkkiä havaittiin, etenkin yläluokan opettaja, että voisin pyrkiä yhteiskouluun. Se oli täyin hullu ajatus, sillä en osannut kunnolla kirjoitta enkä sujuvasti lukea.
Äitini sairastuttua keuhkotautiin minut siirrettiin yhdeksänvuotiaana asumaan hänen kotitaloonsa, jota asuttivat kolme enoani. Enot olivat jostain syystä aina vihaisia ja jatkuvissa riidoissa keskenään. Jouluksi enot teurastivat lampaan, jota kypsyteltiin pitkään uunissa. Heidän ollessa hyvällä tuulella sain käydä katomassa uunin luukusta paistuvan lampaan potkaa. Jouluaattona kun pääsin syömään samaan pöytään, vanhin eno kehui lampaan lihan maittavuutta, mutta minulle sitä ei tarjottu, koska oli vain poika. Kouluruokaa söin aina niin paljon, kuin vatsaan mahtui, jos sitä oli riittämiin. Syksyllä meidän oppilaiden piti mennä päiväksi metsään keräämään puolukoita opettajan kellariin säilöttäviksi, koska sanojensa mukaan opettaja antiasi sieltä marjoja koulun keittäjälle oppilaiden marjapuuroon.
Yhtenä sateisena aamuna seisoin ison kuusen juurella vanahan yhteiskoulutalon takan odottamassa kellojen soittoa sisään taloon. Aluksi opettaja käski kirjoittamaan hänen sanelunsa mukaan lyhyen kappaleen lauseita. Tullessaan minun kohdalleni tarkastamaan tuloksia hän virkkoi. ”Ette osaa kirjoittaa mitään”. Matematiikan kokeista en paljoa muista.
Viikkojen
päästä tulosten tulessa koulun näyttötaululle nimeäni ei ollut missään listassa.
Syksyn tullessa sain tietää päässeeni sisään viidenneltä vaarapaikalta. Se
riitti, mutta yksityiskouluna eteen tuli vielä iso kynnys lukukausimaksuista.
Minut oli monen kertaan uhattu jo erottaa, kun maksuja ei kuulunut. Lopulta
joku tuntematon taho maksoi maksut. Myöhemmin maksoin itse kesäansioillani.
Kommentit
Lähetä kommentti