Lukiessa kokoomuksen vaaliohjelmaa mieleen tulee väistämättä tekstin etsivä, sisään rakennettu pingottava ja harhauttava sävy, jolloin se ajoittain tuntuu lukijaa siveleviltä intiimeiltä tunnustuksilta ja ajoittain tuonpuoleisen maailmaan armon parahduksilta. Tällainen dualismi näyttäytyy sivulliselle ihmishahmona, joka menee vauhdilla eteenpäin, mutta pysyykin paikallaan tai kompuroi menneen jäljillä. Neuvostoliitossa muistelu oli vaarallista, mutta muistiinpanot kohtalokkaita, koska ne todistivat vääjäämättä, miten toverit auttoivat selviytymään koneiston raateluista. Onneksi kokoomukselle, se ei ole yksin tämän NL:n mallin kanssa, sillä jokaisella varteenotettavalla puolueella on sen omat tilikirjansa, jotka se vaalien alla haluasi itse ja ennen kaikkea myös muiden puolueiden unohtavan. Jos kokoomus kohtaa jonkin puolueen lukemassa ääneen sen menneen kauden ”tilikirjoa”, sen kannattaa huudantaa suursäveltäjän Prokofjev’n kahta lempi sanontaa: ”Huvittavaa” tai Onko selvä”.

     Puut suurenee, paina kaasua, sanoi entinen kartturi kuskille. Katsellessa Yle 1:n parodiaa politiikan suurista lauseista ennen vaaleja puolueiden kaasujalkojen pitääkin olla raskaita. Kilpailukyky, pienyrittäjät, työllisyys, 200 tuhatta työpaikka, nuoret, perheet, vanhukset, jne. hinkuvat etuja, parannuksia ja uudistuksia. Tässä kilpailussa puoluejohtajien imagoarvo näyttää menevän köyhän kansan arvojen ohi.        Päivän HS:ssä Syksy Räsänen toi vastaansanomattomasti esille kilpailun kovuuden huomiosta ja arvotuksesta kahden huippututkijaryhmän kiistellessä gravitaatioaaltojen kuvion syntymisestä. Lopputuloksena oli, että tiede korjaa itse itseään.      Vielä pitempi, 500 vuotta kestävä, ja ankarampi taistelu käytiin Fermat’n suuren lauseen todistamisesta. Lause on yksinkertainen: Ei ole olemassa positiivisia kokonaislukuja a, b ja c joka toteuttavat yhtälön a potenssiin n +b potenssiin n   =   c potenssiin n,...