Kun ensimmäistä kertaa kysyin niin kohteliaasti kuin taisin hallintopäälliköltä, mitä mieltä hän oli pyrkimyksistäni päästä yksilölliselle varhaiseläkkeelle, hän jatkoi kynsiensä viilaamista aivan kuin ne olisivat taikjuomaa illan onnistumiselle. Pidin sitä huonona enteenä asialleni. – Kohta sinun virka saatetaan lakkautta samassa rytäkässä, kuin koko osastosi ajetaan alas. Silloin pääset lakkautuspalkalle, hän tokaisi.      Minua ei huvittanut yhtään päällikön sanat, vaikka hän oli sanojensa välillä lopettanut kynsiensä kohentamisen. - Ei sitä tiedä kukaan varmaan, toteutetaanko nämä operaatiot tämän hallituksen aikana, änkesin vastaan.      Epäluuloni laihaa päällikköä kohtaan vain lisääntyi, kun hän sanoi ajatelleensa siirtyä itse saman kaltaiselle eläkkeelle huonon vatsansa takia. Päällikön jatkaessa viilailujaan hänen kasvoistaan huomasi parhaiten, kuinka kelvottomana hän piti aikaan saannoksiani.      ...