Terveydenhoidon yksiköitä pitäisi ravistella tuottavuus ongelma hiiteen, mutta kun on niin kiire, ettei ehdi tehdä mitään . Tietojärjestelmien tökkiminen ei ole ainoastaan hidastelisä, vaan raivostuttava takakarvaus, jonka piti tuoda helpotusta, mutta se onkin jarrukenttä. Miten tämä ratkaistaan? Tarvitaan visionääriä, joka näkee etukäteen, miten oman alueen nykyinen terveyden ja sosiaalihuollon konserni muotoillaan kokonaisuudistuksen osaksi. Analogia on kuin laivan rakentamisessa, jossa moottorit tehdään jopa toisessa massa, mutta kun hetki koittaa, niiden on sovittava tarkalleen paikalleen kokonaisuuteen. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että otetaan kärsivällisesti pieniä kehitysaskeleita ja luotetaan siihen, että askeleet tuovat lopulta yhteisiä hyvää joka tasolle. Tämä vaati paljon esimiehiltä ja niiltä käytännön työtekijöitä, jotka jopa oman työn ohella osallistuvat ristiretkeen. Pitää sietää vastuksia ja löytää ratkaisuja eikä lannistua. Joukossa pitää olla rohkaisijoita. H...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)