Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella natsismi merkityt tekstit.


2828. Riippuu siitä, osaatko puhua 30 sekunnin ajan totta

Taisteluni kirjan oikusta Euroopassa tapahtui samankaltainen kansan joukkojen fasismiin kiihottaminen. kuin Japanissa 1920-luvulla. Fasismin sisään ajajana oli Italian Mussolini. Hitler piti Mussolinia oppi-isänään. Hitler kunnioitti ja ihaili Mussolinia niin suuresti, että pelasti miehen  hengen kaksi kertaa. Ensin 1940 Italian skandaalimaisen huonosti johdetussa sodassa Kreikassa ja myöhemmin 1944 liittoutuneiden kynistä. Mussolini hirtettiin 1944 Onneksi Euroopassa fasismi ei saa eikä näytä saavaankaan kannatusta. Nykyään se toimii vaatimattomassa muodossa Pohjoismainen vastarintaliikkeen nimellä. Suomessa ei ole vuosikymmeniin ollut 1920-luvun Paavo Talvelan ajamaa Suur-Suomi hörhötystä. Hyvä niin. Kannattaa kuitenkin katsoa ripaus taakse päin, niin pysyy etulasi sulana ja kirkkaana. Versailles’n rauhansopimuksessa 1919 Japani koki tulleensa nöyryytetyksi jo kalsean kohtelun ja oudon kielensä ja tapojensa takia. Versailles’n tanssivasta konferenssista Japani oli seinäruusuna....

2822. Hävyttömyyksiä sisältävä hiljaisuuden tyrannia loppui Mainilassa 1939

Missä seisoimme silloin, kirjoittaisi Kjell Westö.   Suomi oli saavuttanut syksyllä 1941 Petroskoin Äänisen rannalla. Isä toi kenttä pullosta äänisen vetää minun viivästyneisiin kastajaisiini. Topi Kärki istui siellä jossain kannon nokassa säveltämässä suomaisen sävellyskilpailuun valssia, koska katsottiin, että meidän sotilaamme vetelevät jatkuvasti kurtuistaan iänikuista   Mantsurian kukkuloilla valssia. Topi voitti komealla ja sykähdyttävällä valssilla Äänisen aallot. Siitä tuli liian hyvä, koska sitä ei saanut Yleisradiossa soittaa 1950-luvullakaan. Hitler oli keväällä 1940 valloittanut Ranskan tullen tältä retkellään avoautossaan rymistellen Berliinin katuja käsi ojossa taivaaseen.   Hitler oli levoton koko kesän pyöriskellen kantapäillään, että mitä seuraavaksi.   Lontoon ja Britannian pommitukset tietenkin, mutta ei ne riittäneet mahtimiehelle. Kohteille en ne olivat hirveitä, mutta Hitlerille aivan riittämättömiä. Hitler oli raivoissaan, kun uusia hyökkäysk...

2024. Raportti Suomen henkisestä tilasta ja maan väkivaltakierteestä

     Kasvava rasismi ja väkivaltaliikkeet sekä turvattomuuden tunteen lisääntyminen on nyt tunnustettu ja tuomittu YK:sta Suomen perukoille saakka.  Voidaan sanoa, että maamme on yllättäen epävarmassa ja neuvottomassa tilanteessa siinä, mitä on tapahtumassa ja tapahtuu.  Tätä osoittaa sekin, että mediassa vuoron perään vaihtelevilla painoarvoilla syinä tähän ovat talousankeus, työttömyys, nuorten joutilaiden suuri määrä, radikaaliliikkeet ja maahanmuutto. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä valtakunnassa on tapahtumassa ja tapahtuu.      Taloudessa sen sijaan tiedetään tarkasti, missä tullaan menemään vuosiksi eteen päin.  21.9 veropäivillä Sipilä tiesi, että 2021 valtion tulot ja menot ovat tasapainossa. Tässä tilanteessa henkisetä tilasta kaivattaisiin ehdottomasti myös tietoja, taloutta epätarkemmatkin tiedot kelpaisivat.  Raportti olisi paikallaan. Maaraportteja Himasen selvityksen lisäksi on (esim. Matkalla mallimaaksi, S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *