Kempeleessä 23.11. tapahtunut 14- vuotiaan tytön inhottava ja täysin tuomittava raiskaus on järkyttävää. On oikein, että se kuohuttaa ja herättää tunteita ja kansalaiset saavat esittää mielipiteensä. Teon halpamaisuutta ja halveksittavuutta osoittaa se, että joka puolella maailman vankiloita vangit määrävät raiskaajat lusijoiden roskakastiin, jossa turpiin tulee mistä milloinkin eikä suojelijoita ei ole. Yleensä käy niin, että kuohuttavan rikoksen sattuessa vaaditaan ankarampia rangaistuksia. Niin tässäkin tilanteessa tapahtuu. Täytyy kuitenkin muistaa, että harvoin tehdään sellaisia rikoksia, joihin lainsäädäntömme ei olisi varautunut. Tämä johtuu siitä, että meilläkin on pitkä kokemuksia kartuttava rikoshistoria kannettavana, mitään uutta ei tapahdu ja Suomessa on viranomaiset, joiden tehtävänä on seurata rikollisuuden kehittymistä ja alainsäädännön ajan tasalla pysymistä (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, oikeu...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)