Etelärannan edustaja Orpo seisoo kuin tatti tieodotuspöydän tieotuspöydän takana sanoessaan, että nyt ei peräydytä, vaan tehdään ne työelämää uudistukset. Sitten alkaa satoaja keroja kuultu luento maamme jälkeen jääneisyydestä pohjoismaisesta palkka mallista. Yhtä monta kertaa Opon porukka unohtaa mainita, että naapurimaan malissa työtekijällä on edustus yrityksen johtoelimessä ja että sovittelu on aina mahdollista eikä Ruotsin malli sillä sanelumallia työehtojen muutoksissa. Esitetty Suomen malli on kaiken kaikkiaan jyräävän sanelupolitiikan tulos, johon mahdollisuuden antaa tilapäinen oikeistohallitus, joka tosin voi istua neljä vuotta. Orpon ja kumppaneiden mantra on ollut ja on, että Suomi ei ole kilpailukykyinen ilman työehtojen uudistamista ja tästä syystä maamme velkaantuu ennätystahtia. Tähän voidaan syyllä todeta, että Suomen teollisuus ei ole kilpailukykyien innovaatiossa tuottaa uusia vientituotteitta eikä kilpailukyky loista myöskään viennin markkinoinnissa. Tämä sit...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)