Pertti Salolaien kertoi TV 1:n ajankohtaisohjelmassa klo 21.00, että ulkosasianvaliokuntaan ei luoteta. Valiokunta kävi SUPO:ssa kuukausi sitten ja eikä tämäi kertonut mitään ulkoasiainministeriölle vakoilusta. Valtiokuta sai tietää asiasta lehdistöltä. Tämä on skandaali. On toisaroista, kuka vuosi vakoilusta julkisuuteen ja kuka oli vuotaja. Ei kannata tuhlata myöskään ruutia pohdinatan, onko Suomen vuoto ajoitettu tahallaan Yhdysvasltain massiiviseen eurooppavakoiluun, josta poliitiset johtajat ovat järkyttyneitä. Sekään ei ole kovin tärkeää kuka vakoilee. Tärkentä on, että ulkoministeriön ja myös ministeriöiden tietosuoja parannetaan. Se on retuperällälä nyt. Havannointikykyä on lisättävä. On mennyt kahdeksaan kuukautta ulkoministeriön havaitsemasta vakoilousta ja mitään tarkempaa tietoa tapauksesta ei ole vieläkään saatavisaa. Asiasta tiedottamien on ollut tönkköä. Älkää jahdatko Suomen Snowdenia. Hän teki palveluksen.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)