Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vainoaminen merkityt tekstit.


3201. Lapsuuden kaltoinkohtelusta selviäminen on yksilöllistä

Lasten jälkihuoltoa hallitus lyhentää 24:stä 22 vuoteen. Tämä uutinen sai menneisyyden haavoja pintaani. Isäni sodittua talvi- ja jatkosodan sekä Lapin sodan hän asettui Helsinkiin muuttaen myös minun kirjani sinne. Raastuvanoikeus kutenkin päätti todistajien valheellisten argumenttien perusteella määrätä minut äitini holhoukseen. Tähän ei vaikuttanut se, vaikka äitini oli ollut uskoton isäni sotiessa rintamalla. Kostoksi isäni äidin jättämisestä yksin kanssani synnyin pitäjääni äitini alkoi systemaattisesti kasvattaa alistamalla minua 10-vuotiaasta lähtien hänen ehdottomaan tottelevaisuuteensa ja työmiehen rooliin. Käydessämme kylässä minun piti mm. kävellä kymmenn10 metriä hänen perässään ja pienistä poikkeamisista hänen määräyksistään sain palajalle takapuolelle toisten nähdessä kepin iskuja.   Naisellisilla avuillaan hän sai pestattua kuloisenkin naapurin isännän vainoamaan minua ja kiinni saadessaan sain heitä mukilointia.   Pahimpia vainoajia oli kaksi näennäisesti koh...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *