Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella sosiaaliryhmä merkityt tekstit.


2428. Ryhtyessään puhumaan hän muuttui eri ihmiseksi

     Monissa tutkimuksissa on todettu Suomen väestön liukumista ja hiljaista hivuttautumista perinteisistä puoluejakotyhmistä uuden tyyppisiin lohkoihin ja löysiin jakolinjoihin. Ne eivät ole niin pysyviä kuin vanhat puoluerintamat ja niin jyrkkiä mielipiteissään kuin vahan ajan etujoukot, jotka pirstoivat yhteiskuntaa lopullisesti. Suuret mielipidelinjat ovat väljentyneet ja harventuneet samalla, kun jatkuvasti syntyy uusia kannattajajoukkoja jollekin polarisoivalle ryhmälle. Nämä ryhmät yrittävät ratkaista sysimällä epäkohdat poliittiseen järjestelmään tai muodosta itselleen osa poliittisessa koneistossa hoitamaan ongelmansa.   Itsestään selvänä muutosagentteina tässä jatkuvasti suuntiaan etsivässä prosessien joukossa ovat median monipuolistuvat välineet, somesta sanaan.      Tässä murroksessa moni ihminen tuntee juurettomuutta ja harmaata epävarmuutta nykyisen poliittisen järjestelmän edessä. Toisinaan se näkyy media haastattelussa teinikommenttin...

1614. Pikalounas peruskoulussa

     Koulu ei ole rappiolla, mutta viitteet alamäkeen on saalkaneett. Hallitus aikoo leikata ties kuinka monennen kerran koulutuksesta ja opettajien arvostus ei näy palkkauksessa. Tämä ei kutenkaan ole pahinta.      Pahin rapautuminen tapahtuu kaikkien kavalimmalla tavalla: vähittäisillä vuosittaisilla pienillä heikonnuksilla, joista sinänsä yksikään ei ole kohtalokas, mutta kokonaisuus loittonee alkuperäisestä tarkoituksesta. Ruotsissa on näin juuri tapahtunut.      Ruotsissa käytiin peruskoulutaistelu 1960-luvulla taustalla 120 vuotiaan kansakoulun ja oppikoulun yhdistäminen. Yhtenäinen peruskoulu voitti. Aluksi tavoite oli, ettei lapsista tule natseja eikä stalinisteja. Myöhemmin idea muotoutui kestäväksi: koko ikäluokan tuli saada yhteiskunta luokkiin katsomatta yhtenäinen koulutus, jossa eri sosiaaliluokkien lapset kohtasivat ja jossa oppimisvaikeuksissa olevia tuettiin. Tällöin koulusta muodostui pienoismaailma, jossa eri luok...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *