Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella instituutti merkityt tekstit.


3894. A. Stubbin poika Ulkopoliittiseen instituuttiin

A.  Stubbin nimityttäminen poikansa Oliverin Ulkopoliittisen instituutin harjoittelijaksi pudotti kerta heitolla presidentin harjoittamasta ulkopolittikasta sen toinen osa pois. Sitä putosi, että tupsahti arvo pois. On ymmärrettävää, että isät potkivat poikiaan ja tyttäriään uralla eteen päin, mutta nyt suosimistapahtuma oli sen kaltainen, että se ei nolannut ainoastaan Stubbin perhettä vaan myös muita harjoittelijaksi pyrkijöitä. Miksi näin tapahtui A. Stubbille? Ei varmaankaan huolimattomuudesta eikä myöskään oman poikansa kykyjen ylivertaisuudesta. Ainoaksi selitykseksi jää kunnianhimo, jolla isä halusi avittaa poikaansa eteen päin urallaan. Motiivi on oikea mutta keino väärä.

2914. Eikö muut osaa selittää Ukraina kriisiä kuin Aaltola

Informaation ja disinformaation tutkijat ja yleensä tiedon käytön asiantuntijat varoittavat yhteen tietolähteeseen tyytymistä. Perussääntö kuuluu, mitä tärkeämpi uutinen tai kriisi, sitä tähdellispää on tarkistaa uutinen monista lähteistä. Yhdessä asiassa Yle ei näytä esimerkkiä Ukrainasta uutisoidessaan. Kun Ukrainana kriisin aikana avaa television, sillä melko varmasti on esittämässä järkevältä tuntuvia mielipiteitään Ulkopolitiikan instituutin johtaja Mika Aaltola. Aaltola näyttää tosi kovalta Ukraina kriisin asiantuntijalta, mutta siitä huolimatta pitäisi nähdä ja kuulla muidenkin kyseistä aihetta tuntevien esittämässä näkemyksiään. Näin saattaisin asiasta muitakin näkökulmia, ehkä yllättäviäkin. Tämä sitä suuremmalla syyllä, koska Ukraina muista asiantuntijoita on kyseisessä instituutissa, yliopitoissa ja tutkimuslaitoksissa. Ettei vain Aaltolan jatkuvaan käyttämiseen ole raadollinen syy?   Hän on selkäsanainen, tuttu, turvallinen, juontaja ei ota riskiä ja pääsee helpolla. Ky...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *