Heureka-foorumissa TNS Gallup Oy:n Tiitta Vaulos esitti, että suomalaiset arvostavat eniten onnellisuutta, vakautta ja pysyvyyttä. Samanaikaisesti Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen korosti, että Suomea ei pelasta suhdanteet vaan rakennereformit. Miten poliitikot ja etujärjestöt ratkaisevat tämän ristiriidan? On kaksi mahdollisuutta. Joko korporatisminen järjestelmä yhteisesti sopii uudistukset tai järjestelmän yksi osa vetää loppuun asti oman linjansa, jolloin tavalla tai toisella kokonaisuus tulee tasapainoon, mutta matalemmalle tasolle kuin ennen. 26.8.2013
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)