Ylen eilinen suuri vaalikeskustelu oli tosiaan suuri, mutta pieni kansalaisten uusien arkea helpottavien palvelujen esiin tuomisessa. Orpo esitti sadannen kerran loitsun yritysten käden ojennuksesta verorahojen tuottamiselle kansalaisten palvelujen maksamiseen. Tämä matematiikan kielellä sanottuna on trivialiteetti, jota ei tarvitse todistaa. Jos näin ei olisi, toimisimmen kommunistisessa järjestelmässä. Toinen Orpon loitsu oli velkaantumisen hillittömästä kasvamisesta koituvat rasitukset yli sukupolvien. Velkaantumiseen pätee vuosisatojen historiallinen totuus ”aika on rahaa, jolla maksamme velkamme”. Näin kävi toisen maailman sodan jälkeen kaikille liittoutuneiden maille paitsi Yhdysvalloille, jolla oli rahaa millä mällätä. Ei tässä sotaa kannata toivoa, sillä oma EKP pankkimme hoitaa velkamme. Kokoomuksen itseoppineet taloustieteilijät iankaikkisesti jankuttavat jokaisella eduskunnan kyselytunnilla kasvavasta velasta ja, että hillitön velka on suurin vaaran...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)