Ehdotan tutkimusta, jossa otetaan tarkastelun kohteiksi mitattavia suoritteita aikaan saavat virastot. Näitä voisivat olla muiden muassa maanmittauslaitos, patentti- ja rekisterihallitus, verohallinto ja työvoimahallinto ja katsotaan, miten suoritemäärät, it-kustannukset ja henkilöstömäärät ovat viimeisen 10 vuoden aikana kehittyneet. Voi löytyä yllätyksiä! Valtion yrityksiä ei pidä yhdistää mitenkään peruskoneiston tuottavuuteen, sillä kokoomus hankkii äänestäjiä innovaatiotuilla ja runsailla eduilla yritystensä henkilökunnalle kepun hoitaessa saman homman maataloustuilla.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)