Puhuttiin kieltä viittä kuutta, mutta miten oli asian laita, totesi aikoinaan kirjailla Haanpää novellikokoelmassaan Seitsemän miehen saappaat. Sama näkymä voi tulla katsojien eteen, kun presidentin vaalitentit pääsevät todella vauhtiin ehdokkaita olleessa myös sorttia viittä kuutta. Stubbilla kyllä riittää asiantuntevaa puhetta, josta varmuudella paistaa läpi myös laaja pointtinen kokemus Rehnin ollessa vakaa luin pellon sänki, mutta sisäistesti huumorintajuinen sitkeä selittelijä. Haaviston ei tarvitsee vetää päälleen mitään itämaisen oraakkelin kapua, sillä mies hiljaisessa todellisuuden tajussaan on tarpeeksi vakuuttava Angola kokemuksineen. Aaltola puolestaan on presidentin virkaan satunnaismuuttuja, jonka todellisuusarvo tenttauksessa riippuu siitä, milloin paneelin keskustelu juuttuu jumiin. Tähän sopii lause: ”Viimein tulee hännän huippu pikku Eero liukas luiku, Jukolan tiuseka rakki”. Siis Aleksis Kiveä. Siinä on mies, joka on parhaimmillaan selittää suurena sivullisena, miten...