Tänään aamu-tv:n jälkipörsissä Piia-Noora Kauppi, Jussi Hyöty ja Pekka Seppänen keskustelivat suomalaisen työn laadusta. He pitivät suomalaisia omahyväisinä uskotellessamme imagomme laatumaana olevan hvyä. Itselläni oli juuri menossa kaksi kylpyhuoneremonttia, toinen vanhan lähisukulaisen huoneistossa ja toinen kotonani. Ensin mainuttuun otin laatuaan mainostavan alan firman, mutten ollut riittävän tarkka sopimusta allekirjoittaessani. Siinä jäi riittävää huomiotani vaille kohta, jossa rahoituksen hoitaa rahoitusyhtiö. Tästä taas seurasi, että remonttifirma laskutti rahoitusyhtiöltä laskujaan riippumatta, miten työ eteni. Varsinaiset ongelmat olivat kuitenkin työn laadussa. Lattialaatat lähtivät irti. Firma väitti, että muurauserä oli viallinen Yhteys laatafimaan todisti erän olevan kunnollinen ja vian laatoittajassa. Putket jouduttiin asentamaan firman huolimattomuuden takia pintaan, vaikka seinät leytttiin, jolloin tilaa olisi ollut levyjen al...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)