Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella urapolku merkityt tekstit.


2443. Lausumaton fundamentti, kukin pysyköön lestissään

     Kun koin olevani porukkaa, joka ymmärtää, mitä elämä on. Hetken tätä viisautta pohdittuani ajatuskoneeni herpaantui ja päätin alkaa olla taas tavallinen ihminen. Se ei ole helppoa.   Silti paljon vähemmälle on jäänyt henkilön ammattitaidon ja kyvykkyyden huomioon ottaminen laajemmassa ympäristössä. Työyhteisön pohjavirroissa voi madella lausumattomana fundamenttina, että kukin pysyköön lestissään. Tämän fundamentin pintaan nouseminen tukahdutetaan räikeimmissä tapauksissa henkilösuhteisiin perustuvilla ura nousuilla ja lisäpalkkioilla eikä osaamisella ja ammattitaidolla.      Aivan hyvääkin tarkoittavissa esimiesalainen keskusteluissa ei tule aina esille alaisen todellinen osaaminen, vaan vain se osaaminen, jota alaisella on mahdollisuus käyttää annetuissa tehtävissä ja toimenkuvissa. Alaisen täysimääräisten kykyjen hyväksikäytölle ei anneta mahdollisuuksia. Tätä ilmiötä voidaan kutsua osaamisen deflaatioksi. Eli toisessa ympäristössä sillä osa...

2296. Töissä EU:n komisson ajattelutavan säätiössä

     Vähän liioitellen sanottuna jotkut tähtäävät heti kävelemään oppimisen jälkeen tiettyyn ammattiin. Tämä pyrky voi perustua kunkin kohdalla eri tekijöihin kuten vanhempien tahtoon tai painostukseen, omaan kutsumukseen, mielikuviin tai kaveripiirin esimerkkiin.      Yksi tapa on itse tahtoa tai joutua sattumuksen kelkan vietäväksi. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Tapahtuminen alkumatka oli melko karu, sillä kokelastuvassa sängyssä makoillessani ja huonoa menestystä armeijan mestaruuskisoissa harmitellessani elämän ura ei käynyt ensimmäisenä mielessäni kuten muilla. Suurimmalla osalla tupakavereistani oli jo koottu paperit vetämään joko jumpalle, Polille tai yliopistoihin. Hermoni petti ja päätin panna paperit matemaattisluonnontieteelliseen Helsinkiin. Kutsu pääsykokeeseen napsahti alkukesällä. Koe oli tyssätä puuttuviin henkilöpapereihin itse koetilaisuudessa. Pitkän oman itseni olemassa olon inttämisen jälkeen sain jäädä saliin.   ...

1859. Oppineisuus ja urapolku

     Matematiikka on hyvin demokraattinen ala. Siinä voi aivan noviisi keksiä elegantin ratkaisun auktoriteettien edessä. Tässä juju voi piillä siinä, että noviisi keksi yksinkertaisen ratkaisun auktoriteettien junnatessa päätään seinään. Matematiikan kieli on kansanvälisin kieli.       Sanottu pätee ei vain matematiikkaan, vaan myös monelle muulle työelämän ja yrittämisen alelle.      Oman alan löytymisessä kiinnostus ja oppiminen ovat kaiken edellytys. Oppimisen ei kuitenkaan tarvitse olla akateemista, vaan mikä tahansa ala kelpaa. Kannattaa kuitenkin huomata, että korkea oppineisuus ei ole pahitteeksi. Se voi tarjota hyvän kyytipojan sosiaalisessa nousussa, jos sitä nyt havittelee. On myös mukavaa muistaa, että biologinen perusta ei erota keskitason osaajia hyvistä.      Oman alan löytämisessä oli erittäin suotavaa poistua omalta ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *