Viime torstain eduskunnan kyselytunnilla oppositio valitteli valtion velkaantumisasteen suuruutta. Elokuussa 2021 valtion velan suhde bruttokansatuotteeseen (BKT) oli 52,5 prosenttia. Hyvin hoidetussa kansantaloudessa tämä prosentti pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Tunnettua on, että suhdeluvun suuruuteen vaikuttavat osoittaja ja nimittäjä. Kokoomus on profiloitunut bruttokansantuotteen kohottamiseen. Siispä Kokoomus yrittäjyyttä edistävänä puolueena voisi nykyistä voimakkaammin tehdä toimenpiteitä yksityissektorin tuottavuuden nostamiseksi, sillä nykyinen taso noin 2,5 prosenttia tuntuu pieneltä digiaikana. Tuottavuudessa on keskeistä patentointistrategia, patentit, pikkupatentit, menetelmäpatentit, lisenssit, uudet menetelmät ja menetelmä parannukset. Näiden asioiden pitäisi olla jatkuvasti johdon pääkopan sisällä meuhkuuttamassa uutta. Toinen kokoomukselle sopiva keino on edistää yritystoiminnan volyymin kasvua. Yleisesti tunnettua on, että ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)