YK:n tuoreen raportin mukaan Suomi pärjäsi kurjasti eri maiden verkkohallinnon paremmuuden vertailussa. Syynä tähän on ict-toimintojen parikymmentä vuotta sitten tapahtunut hajauttaminen alas hallintoon. Seurauksena on, että kukin viranomainen kehittää verkkopalvelujaan omista lähtökohdistaan sektorihallintonsa päälle ja jatkeeksi sen sijaan, että kansalaisen tai yhteisön tarpeet olisi otettu kokonaisvaltaisesti huomioon. Ongelma on kyllä tiedostettu, mutta siihen ei ole suhtauduttu riittävän vakavati. Tilannetta on pyritty korjaamaan hallitusohjelman strategisilla it-hankkeita, mutta tulokset eivät ole kehuttavia. Jotta verkkohallinnosta saadaan kansalaisten todellinen palvelujärjestelmä, joka kohottaa hallinnon palvelutasoa ja tuottavuutta, verkkohanke tarvitsee kokopäivätoimisen toimivaltaisen johdon ja avukseen keskitettyä it-osaamista. Jos näin ei käy, entinen meno jatkuu.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)