Tässä ei kannata mennä 1600- luvulle Kustaa II Adolfin kolmikynnenvuotissotaan.
Riittää kun harppimme
läpi toisen maailmansodan syntymisen sen ensivaiheita. Neville Chamberlain julkisti
sodan Hitlerin Saksalle 3.9.1939. Ruotsi oli vuosi aiemmin julistautunut
riippumattomaksi maaksi, vaikka sylki junanvaunulasteittain malmia Kiirunasta Saksan
asetehtaille.
Ruotsista löytyi
kurienkin rohkeita miehiä lentämään koilliseen edestakaisin noin Vasan
korkeudelta vinosti Selkämeren yli ylle Kuolanniemimaalle kuvaamaan venäläisten
ryhmitystä ja aseistusta. Lentoja ei
pystytty tekemään kuin yhdenkäden sormissa venäläisten alkaessa ahdistella ruotsalaisia
MiG lentokoneilla. Se oli maallemme hyvä apu, mutta Ruotsin lennoille myrkkyä. Muutaman
kuolonuhrin jälkeen Ruotsi lopetti lennot.
Ruotsin
vakoilulentoihin liittyi Ruotsin aiheellinen pelko Venäjän miehittämisetä Pohjois-Suomi
ja osa myös Pohjois- Norjaa ja myös Pohjois-Ruotsia.
Me
nykyihmiset emme osaa oikein kuvitella millaisen pelkotilan kommunistinen Neuvostoliito
oikein aiheutti väestöllemme. Oli monenlaisia huhuja siitä, kuinka venäläiset
kohta ottavat koko Pohjois-Suomen haltuunsa ja kaikki terveet miehet viedään Siperiaan
ja naiset orjatyöhön asetettaisiin. Etenkin pimeinä iltoina, kuin sähköä ei
ollut melkein jokaisen talon jokainen renki ja piika oli nähnyt neuvosolaissiepparin
vaanimassa lapsia ja naisia riihen ja sanaan takana.
Kommentit
Lähetä kommentti