Olin itse puolustamassa mm. terveyspalvelujen yksitystämistä 1990-luvulla johtajana, luennoillani ja oppikirjoissani. Tilanne oli silloin toinen kuin nyt, koska julkisen sektorin palvelutuotantoa pidettiin paikalle jämähtäneenä ja kilpailulta suojatuna. Tehtiin mm. seuraavat virheet: *ei osattu nähdä, kuinka suuri hyppäys ulkoistaminen oli ja kuinka paljon osaamista ja työtä kilpailuttaminen vaatii *luotettiin liikaa yksityisen sekotorin tehokkuuteen ja aliarviotiin kuntien oma osaaminen ja tuotanto *unohdetiin, kuka valvoo ja miten koko palveluketjun laatua, vaikuttavuutta ja kustannuksia *yliarviotiin markkinoiden toimivuus. Kansainvälinen ketju saattoi voittaa paikallisen tarjoiskilpailun alihinoitelulla. Oli jopa tapauksia, jossa ARA myönsi avustusta yleishyödylliselle yhtiölle hoivakodin rakentamiseen. Myöhemmin yhtiö osoittauti osaksi hoivakonernia, jota tuotti kyseisessa kodissa palvelut Nyt kun kokemuksia on karttunut, niin *kunnilla pitää olla vankka kilpailuttamisasiantun...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)