Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella suurstrategia merkityt tekstit.


3293. Aaltolan suurstrategia kolisee tyhjyyttään - tyhjät tynnyrit kolisevat eniten

Jotenkin on alitajuntaan kaivertamaan jäänyt  Mika Aaltolan vaalitentissään lanseeraama suurstrategia. Strategia sanan kohdalla on syytä muistaa, että sen käyttäjää1970-luvulla katsottiin jotenkin pitkin nenänvartta ja näin puhuvan korostavan oma viisauttaan kuulujoille hienoilla termeillä, joihin ei kannattanut suhtautu vakavasti. Myöhemmin sen käyttö on vakiintunut johtamisen termistöön ja se on jakautunut mitä monimaisimpiin käyttötarkoituksiin. Mutta mennään Aaltolan tapaukseen. Kun mies puhui suurstrategiasta, hän teki saman virheen kuin 1980-luvun suunnittelija/kehittelijä. Sanan sanottuaan puhuja ei saa jättää sitä roikkumaan ilmaan, vaan on pikimmin ilmaistava sen merkitystä täydentäviä lisämääreitä. Jos näin ei tehdä, strategia jää kärvistelemään irrallisena kattoon pudoten kohta hylättynä lattialla. Näin kävi Aaltolalle. Välttääkseen tämä hänen olisi pitänyt kiireen viklassa alkaa puhumaan siitä, mitä suurstrategia edellyttää Euroopalta, sen uhkakuvien päivittämistä ja ...

3177.Viimeisin suunnittelutulokas on suurstrategia

Ennen  1960-luvulla suunniteltiin rakennusmestarin työvaiheen mitalla (mm. standardeilla). Sitten tuli koko työmaan suunnittelu. Eipä mennyt aikaa, kun valtion tarttui suunnittelu kynäänsä ja määräsi pakolliset viisivuotissuunnitelmat, jotka pelottavasti muistuttivat naapurimaa Neuvostoliiton suunnitelmataloutta. Kas kummaa kohta valtiolla pyörivät ensimmäisen suunnittelujärjestelmän idut eli suoritesuunnittelu, hankesuunnittelu, budjettisuunnittelu ja taloussuunnittelu. Mutta eihän tämä riitä mihinkään, kun laskentatoimen miehet pääsivät vauhtiin. Niinpä valtio latasi täydeltä laidalta 1970-luvun alussa, kun tilipuitteen työvaiheen ja kustannuslajin tarkkuudella seurattiin kustannuksia.  Nimenomaan kustannuksia, koska kukaan ei ollut aiemmin kiinnostunut muusta kuin menoista eli budjetin momenteista ja niiden riittävyydestä. Nyt siis odotettiin kustannustietoisuuden puhuvan. Ja kyllähän se puhui, mutta kukaan ei kuunnellut, vaan kamreerit tuijottivat vain momenttien määräraho...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *