Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kaupparekisteri merkityt tekstit.


3793. Muutosjohtamista pakolla

1980-luvulla Patentti ja rekisterihallitus oli ajautunut kriisiin, jossa 60000 kaupparekisteri-ilmoitusta oli käsittelemättä ja ruuhka vain kasvoi. Yritykset joutuvat odottamaan yritystensä rekisteröintiä 10 kuukautta, joten käytännössä rekisteri ei toiminut ilman kiirehtimishakemusta. Sen lisäksi, että laarin pohjalla olevat ilmoitukset eivät liikkuneet mihinkään, se loi virastoon väärinkäytöksille alttiin maaperän.       Kauppaministeri Suominen piti viraston johdolle monta puhuttelua lyhentää käsittely aikoja kolmeen kuukauteen ja eduskunnan puhemies Ahde oli kahdella kirjeellään vaatinut rajuja muutoksia.      Ruuhka vain kasvoi, koska ruuhka kasvattaa itseään papereiden etsimisen ja tiedonkulun vaivannäön lisääntymisenä ja yleisen sekavuuden runsastumisena.       Perimmäinen syy ruuhkaan oli se, että alun perin hyvin toimiva manuaalien järjestelmä ei kestänyt pikku hiljaa tapahtuvaa ilmoitusmäärien lisääntymistä. Kamelinselän l...

3284. Tämä on näyttämö, jolla elämän farssit esitetään

Mika Valtaria mukaillen en kerro tätä itseni tähden, vaan ympärilläni vuosia siten sattuneiden tapahtumien tähden. Noin kolmekymmentä vuotta sitten kaupparekisteri oli tukossa ja suuttuneet liikkeenharjoittajat ja yrityksen eivät saaneet rekisteröityä liiketoiminoissaan tarvittavia tietojaan. Liiketoimintaa ei saatu käyntiin. Siinä vaiheessa minut kutsuttiin, vaadittiin tulemaan sinne panemaan asioita järjestykseen. Olin vastahakoinen tehtävään, koska juuri oli päättänyt ylimmän johdon 12 viikon seminaarin vetämisen. Se oli toimenkuvaani kuulumaton melko vaativa ja rankaa tehtävä. Käsittelyajan saatiin podetettua kolmessa vuodessa muutamaan viikkoon.   Pian tämän jälkeen jouduin vetämään valtiovarinministeriön kehysbudjetoinnin käyttöönottohankkeen, joka sellaisenaan pienin muutoksiin alettiin soveltamaan ministeriössä ja virastoissa. Hankeen poliittinen miehitys oli sikäli kummallinen, että työn edetessä itse kukin jäsen häipyi johonkin jälkeään jättämättä, jolloin jouduin kirjoit...

2186. Muutosjohtamista pakolla

     1980-luvulla Patentti ja rekisterihallitus oli ajautunut kriisiin, jossa 60000 kaupparekisteri-ilmoitusta oli käsittelemättä ja ruuhka vain kasvoi. Yritykset joutuvat odottamaan yritystensä rekisteröintiä 10 kuukautta, joten käytännössä rekisteri ei toiminut ilman kiirehtimishakemusta. Sen lisäksi, että laarin pohjalla olevat ilmoitukset eivät liikkuneet mihinkään, se loi virastoon väärinkäytöksille alttiin maaperän.      Kauppaministeri Suominen piti viraston johdolle monta puhuttelua lyhentää käsittely aikoja kolmeen kuukauteen ja eduskunnan puhemies Ahde oli kahdella kirjeellään vaatinut rajuja muutoksia.     Ruuhka vain kasvoi, koska ruuhka kasvattaa itseään papereiden etsimisen ja tiedonkulun vaivannäön lisääntymisenä ja yleisen sekavuuden runsastumisena.      Perimmäinen syy ruuhkaan oli se, että alunperin hyvin toimiva manuaalien järjestelmä ei kestänyt pikku hiljaa tapahtuvaa ilmoitusmäärien lisääntymistä. Kamelin...

1673. Kokoomukselta taas propagandaa

     Toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin mukaan (IL-verkkolehti 5.10) patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH) ollaan perustamassa ajantasainen rekisteri pörssiosakkeiden omistuksista. Rekisteri olisi valmis 2018.      PRH:n uudella rekisterillä olisi tarkoitus listä avoimuutta, kun siirrytään kokoomuksen ajamaan hallintarekisterijärjestelmään, joka muutoin salaisi omistajuuden. Valtiovarainministeriön viime syksyisessä hallintarekisteriesityksessä tämä elementti puuttui. Nyt avoimuusvika siis korjataan näin näppärästi. PRH ei tiedä asiasta mitään.      Suomessa on noin 600 tuhatta osakesäsäätäjää päivittäisten tapahtumien ollessa tuhansia. Ne ovat hajautuneet kotimaisiin pankkeihin, joissa kussakin on omat toisiinsa sopimattomat korkean turvallisuusluokan ict-sovellutukset. Sellaisen ict-sovelluksen rakentaminen, jossa kansalainen voi netin avulla seurata omistuksia, kestää noin kymmenen vuotta kustannusten ollessa kymmeniä miljoonia...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *