Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Valio merkityt tekstit.


1886. Valion metalliset jugurttitölkit

     Ajaessani Lauttasaaren sillan yli keksintösäätiöön oli tyyntä ja meri välkkyi. Laboratorion johtaja suhtautui asiaan myönteisesti, mutta aikataulusyistä esittelykelpoisen prototyypin tekeminen onnistuisi vasta vuoden päästä. Hän oli sitä mieltä, että voin esitellä omatekoista malliani Valiolle. ”Ei ne ideaa varasta, vaikka itse keksivät kaiken”, tokaisi mies.      Valion piha oli niin suuri, etten heti osannut päättää, mihin autoni pysäköisin, mutta muistaessani perälokerossa olevan keksintöni ajoin auton lähelle pääovea. Pakkauspäällikkö Leo Junkkariseksi esittäytynyt mies otti minut vastaan suuressa kokoushuoneessa. Hämmenneltyämme kahviamme tarpeeksi hän kysyi, milloin demonstraatio aloitetaan. Hermostuksissani otin muovikassista pöydälle laitteen, joka ison huoneen avaruudessa vääjäämättömästi muistutti taas linnunpönttöä.      Väännellessäni rautakaupasta ostamiani pitkiä jengallisia siipimuttereita, joilla kiristet...

1571. Valion markkina-asema ja moraalifilosofia

     Länsimaisen moraalifilosofian ainut käyttökelpoinen neuvo on tähän mennessä ollut: heitä huono ajatus pois ja ota uusi tilalle. Helsingin Sanomien äskettäisistä kirjoituksista Valion määräävän markkina-aseman tarkistamisesta koko Eurooppaa käsittäväksi ei käynyt ilmi, onko tämä hallitusneuvottelijoin ajatus se huono vai se uusi. Toivottavasti se oli se huono.      Mainituissa kirjoituksissa tuotiin selvästi esille asiantuntijoiden käsitys markkina-alueesta. Se määräytyy tuotteen ominaisuuksien sekä tuottaja-, jalostaja-, varastointi-, kuljetus- ja kauppaketjulogistiikkojen mukaan. Se on tekninen määrittely eikä poliittinen päätös. Määräävällä markkina-alueella yritys voi eri keinoin määrätä hinnat.      Ihminen ei ole vielä markkina-alue, mutta hän on siinä suhteessa ainut laatuinen olio, ettei häntä voi suuressa mittakaavassa ja aikaperspektiivissä suostutella lajityypilleen vahingolliseen käyttäytymiseen. Addiktiot ja hurmosl...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *