1886. Valion metalliset jugurttitölkit

     Ajaessani Lauttasaaren sillan yli keksintösäätiöön oli tyyntä ja meri välkkyi. Laboratorion johtaja suhtautui asiaan myönteisesti, mutta aikataulusyistä esittelykelpoisen prototyypin tekeminen onnistuisi vasta vuoden päästä. Hän oli sitä mieltä, että voin esitellä omatekoista malliani Valiolle. ”Ei ne ideaa varasta, vaikka itse keksivät kaiken”, tokaisi mies.
     Valion piha oli niin suuri, etten heti osannut päättää, mihin autoni pysäköisin, mutta muistaessani perälokerossa olevan keksintöni ajoin auton lähelle pääovea. Pakkauspäällikkö Leo Junkkariseksi esittäytynyt mies otti minut vastaan suuressa kokoushuoneessa. Hämmenneltyämme kahviamme tarpeeksi hän kysyi, milloin demonstraatio aloitetaan. Hermostuksissani otin muovikassista pöydälle laitteen, joka ison huoneen avaruudessa vääjäämättömästi muistutti taas linnunpönttöä.
     Väännellessäni rautakaupasta ostamiani pitkiä jengallisia siipimuttereita, joilla kiristettiin laitteen takaseinä, pakkauspäällikkö virkkoi: ”Teillä oli väärän firman tölkki.” Hän nosti ketterästi kassinsa pöydälle, jossa oli Valion omia tölkkejä, ja pyysi aloittamaan tuoremehutölkistä. Ne olivat vahvoja ja sisälsivät paljon alumiinia. Vain viilipurkin kansi sisälsi vielä enemmän. Huomautin mahdollisimman kohteliaasti, ettei laite ollut tarkoitettu alumiinitölkkien puristamiseen, jolloin Junkkarien vastasi: ”Älkää olko tosikko. Ei me sentään metallista jogurttitölkkejä tehdä, vaikka kyllä niillä kysyntää olisi lapsiperheissä.