Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tuloksentekokyky merkityt tekstit.


1923. Ongelman tunnistaminen ja tunnustaminen

      Organisaation (myös ihmisen) todelliset ongelmat voivat jäädä tunnistamatta, vaikka johto on pätevä ja sillä on hyvät informaatiojärjestelmät, verkostot ja esikunta. Muutamissa tapauksissa kyky ihailla itseä johtajana voi olla myös niin suuri, että askarellaan väärien ongelmien kimpussa. Kun organisaation on säännöllisesti toistuvissa konfliktissa itsensä kanssa, voi olla todella vaikeaa tietää, mikä on todellinen ongelma. Monesti tilanne tuntuu suurelta mustalta aukolta, johon tuloksentekokyky vain katoaa. Tällaisessa tilanteessa toimintaympäristön nopeatempoisuuden ja monimutkaisuuden takia voidaan ajautua luullun ongelman yli uuteen ongelmaan, jolloin tilanne vaikeutuu entisestään.      Toiseksi toimintaan jää väistämättä katvealueita, joita johdon informaatiojärjestelmä ei paljasta. Kolmanneksi hitaissa polullista käännepistettä merkitsevissä muutoksissa johto on tilanteessa, jos muutoksen kaari on niin laaja, että sitä on v...

1921. Konsulttihanke osana hankesalkkua

     Ennen konsulttihankkeen päättämistä ja organisointia konsulttityöksi johdon on varmistettava , miten aiottu työ sopii organisaation muuhun kehittämiseen. Jos kehittämishankkeesta näyttää muodostuvan iso ja pitkäkestoinen, johto  joutuu ottamaan huomioon ja suunnittelemaan, miten aiottu uusi hanke sopii organisaation hankesalkkuun.      Hankesalkku ei saa muodostua pelkästään operatiivisista hankkeista eikä pelkästään strategisista hankkeista. Operatiivisten hankkeiden pitää olla sopusoinnissa strategisten hankkeiden kanssa tai palvella strategioiden ja strategisten hankkeiden toteuttamista.      Jos organisaation kehittäminen (mukaan lukien konsultin käyttö) perustuu pelkästään operatiivisiin hankkeisiin ilman kokonaisuuden tarkastelua ja huomioon ottamista, niin parhaassa tapauksessa jonkin tuloyksikön tuloksentekokyky voi parantua, mutta tämän yksikön kustannuksia saat siirtyä moninkertaisesti muihin tulosyksikköi...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *