Kovat rangaistukset eivät vähennä rikollisuutta. Tämän ovat monet maailman johtavat kriminologit todenneet ja vahvistaneet. Asian pitävyyttä voi testata ajatuksella, että kaikki vakaviin rikoksiin syyllistyneet tuomittaisiin 20 vuodeksi vankilaan. Aluksi vankiluku saattaa laskea lupaavien uusijoiden istuessa sellissä, mutta viimeistään 20 vuoden kuluttua vankiluku on vähintäänkin entisellä tasolla. Täytyy myös kysyä, ovatko veronmaksajat valmiita maksamaan noin kolme kertaa nykyistä suurempia vankeinhoitokuluja. Yhdysvallat on yrittänyt ratkaista rikollisuusongelmaa mm. ankarilla tuomioilla, mutta tuloksena on ollut maailman korkeimpia vankilukuja asukasta kohti. Yhdysvaltain ongelmana on sellaisten henkilöiden erittäin suuri määrä, jotka elintapojen ja sosiaalisen asemansa perusteella ovat vaarassa joutua ensimäistä kertaa vankilaan. Siellä uusia vankikandidaatteja riittää vaikka kaikki tuomitut istuisivat elinkautista. Suomessa tällaista suurta riskiryhmää ei ole. Sähköisen valvon...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)