Aloitin perehtymiseni tulevaan tehtävääni lainkäyttövallan huipulta. Siitä en tulisi puhumaan kenellekään mitään. Syytä vaikenemiseen en osannut itsellenikään selittää, mutta jokin sisäinen ääni käski olla levittelemättä tietoja tapaamisesta. Presidentin sihteeri oli saanut näppärästi sovittua juttutuokion. Kesäkuun ensimmäisenä, kun kävelin Kappelin ohi korkeimpaan oikeuteen, sää oli täydellinen. Ilmojen haltija ei tiennyt, miten olisi kaupunkia paremmin hellinyt. Tarkoitukseni oli jutella presidentin kanssa siitä, mikä oli yleisesti ottaen tuomioistuinlaitoksen tila ja näkymät. Ei siis mitään yksityiskohtia. Astuessani takaportaikosta sisään vastaanottoapulaisen saattamana Heinonen seisoi suuren huoneen toisessa päässä ja oli valmiina tapaamiseen. Muita henkilöitä ei näkynyt. Huone oli hiljainen, vaikka talo oli kiinni Kauppatorin reunassa. Seiniä kiertävät vankat kirjakaapit oli kuin tehty säädöskokoelmille. Istuimme kiiltävän sivupöydän ä...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)