Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tohtori merkityt tekstit.


2593. Arvonimet ovat paholaisia

Päivän HS:ssä oli kaksi vetävän tuntoista artikkelia tohtoreiden merkityksestä työelämässä. Toinen painotti näiden käyttämistä yleensä yhteiskunnassa ja toinen valtionhallinnossa. Molemmat ovat tärkeitä avauksia, sillä tietävältä ihmiseltä voidaan odottaa avartavien työn tuottavuutta kohentavien elementtien tuomista ja kehittämistä työyksikköön. Tämä edellyttää, että hänelle annetaan välineet ja tuki toimia, vaikka suppeallakin alalla, kunhan se on työyksikön parhaaksi. Tämä puolestaan ehdottomasti edellyttää johdon ja muun työyksikön neuvotteluja tohtorin kanssa tai rekrytointi ja tuleva toimenkuva ovat niin selkeitä, että tohtori istuu työyksikköön osuvasti kuin kirveen varsi silmäänsä. Kaikki epäselvyyden asteet ovat kuitenkin käytettävissä tohtorin tulossa taloon ja uusia voidaan keksiä. Pahimmassa tapauksessa hän voi tulla tupsahtaa taloon vanhan kansan sanoin, kuin puhemies neitoa vihille pyytämään.  Kyse voi olla myös jonkin korkeamman tahon lisävauhdin antamisesta tohtorin ...

2283. Aalto-yliopistoon ulkomaisille väitöstutkijoille tukirengas

     HS:n kirjoituksen ( https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006080430.html ) mukaan pelkästään vuosina 2005–2016 on lähtenyt pois maastamme noin 660 ulkomaista tutkijakoulutettua. Tämän lisäksi Suomessa väitellyistä tohtoreista työllistyy yrityksissämme vain 20 prosenttia vastaavan luvun ollessa verrokkimaissa 40. Ikävintä on, että etenkin Eta- ja EU maiden ulkopuolelta houkuteltuja on petetty. ” He ovat tulleet tänne katteettomien lupausten perusteella. Maa ei olekaan valmis pitämään heitä tai auttamaan saamaan työpaikkaa yrityksistä”, sanoo Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Johanna Moisio samassa kirjoituksessa .      Syyt lähtöön ovat mitä erilaisimpia. On hallinnollisia esteitä kuten lupien umpeutuminen, asumis- ja rahoituspulmat sekä substanssiongelmat kuten tutkimushankeen jatkumisen epävarmuus, työpaikan saannin vaikeudet, jne. HS:n pääkirjoitus   ( https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006081349.html ) tukee näkemystä, että Suo...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *