Ylen A-studiossa vanha lautamies Vanhanen näytti oppipojille, miten talon budjetti rakennetaan muiden istuntolaisten ollessa viisi minuuttia kuin nirvanan valassa. Demarien Niina Malm oli kyllä terävän ja viisaan oloinen, mutta Vanhasen karusellissa niillä ei juuri nyt ollut käyttöä. Vanhasen käden liikkeet eivät olleet laajoja, vaan pistelevän teräviä merkkinä siitä, että kuunnelkaa. Matin viittauksesta Veikkauksen menetetyt euroset olivat sujahtaneet, kuin leivon lento kunkin ministeriön lomapakon maksettaviksi. Taloudesta huolehtiminen painoi Vanhasen hartioita kuvainnollisesti niin, että hänen piti henkisesti juosta juoksemisen vuoksi lisää ja lisää.. Demarien Niina Malm oli heti istunnon aluksi aikonut halkaista maapallon, mutta ymmärsi Matin pitkien käsien syleilystä tämä ottavat kummatkin puoliskot haltuunsa, toisen itselleen toisen salaiselle seuralaiselleen, jos hän vielä oli hengissä. Malm yritti pienten eläkkeiden tason nostamisessa olla se, joka jo aamulla oli sytyttäny...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)