Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vaalikausi merkityt tekstit.


2251. Toisenlaisilla vaalilupauksilla on kysyntää

     Eduskuntavaalit lähestyvät. Perinteisesti vaalilupaukset ovat keskittyneet lupauksiin poistaa jokin kansalaisia tai kansalaisryhmää koskeva epäkohta ja tehdä niihin parannuksia silottelemalla faktoja Kuuluisin lupaus lienee Erkki Liikasen töräytys nostaa lapsilisä puolella. Toisaalta eihän vaalilupauksilla juuri ole merkitystä. koska poliitikot eivät niitä toteuta jonkin puoleen tai puolueiden vastustuksen takia.      Ajattelu- ja tiedotuskapasiteettia omaava poliitikko olisi vahvoilla, jos hän lupaisi ihmisille hyvää ja mielenkiinoista elämää kuvailemalla, millaista se uusi elämä on eikä sitä, paljonko Suomen metsät kasvavat. Jälkimmäisestä viis välittävät metsättömät ihmiset.      Vaalilupausten toteuttamatta jäämisestä ei seuraa juuri mitään uskottavuus ongelmia poliitikolle, ellei hän aivan hölmösti lupaile. Korkeintaan vaalikauden lopussa, kun vuorovesi laskeutuu, voi paljastuu,   että hän uinut koko vaalikauden pitkissä kals...

2221. Presidentti ja valtaoikeuksien ylittäminen

     T ampereen yliopiston valtio-opin professori Tapio Raunio näkee ongelmallisena, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kaudellaan käyttänyt myös sisäpoliittista valtaa ( https://yle.fi/uutiset/3-10350399 ). Matti Mörttinen ja Lauri Nurmi vahvistavat näkemystä kirjassaan Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra. Presidentti mm. kutsui tammikuussa 2015 Mäntyniemeen työmarkkinaosapuolet palaveriin.      Useat mediat ovat myös yhtyneet käsitykseen Niinistön puuttumisesta sisäpolitiikkaan.      Näyttäkin selvältä, että presidentti on puuttunut sisäpolitiikkaan, mutta mitä sitten. Tällainen yleinen kehotus päästä sopimukseen on hyvä signaali työmarkkinoille. Pitäisikö presidentti haastaa tästä yleisen edun ajamisesta valtakunnan oikeuteen valtuuksien ylittämisestä, vai mitä pitäisi tehdä? Tuntuu aivan absurdilta ajatukselta, jos kannustamisesta käynnistetään jonkinlainen prosessi. On vaikeaa nähdä, että sillä olisi minkäänlaista poliittista...

602. Erkki Liikasen talouden faktat Ylen aamu-tv:ssä

”Talouden faktat eivät kuulu politiikan piiriin. Politiikkaan kuuluu se, mihin tärkeysjärjestykseen asioita laitetaan, se on vaaleissa ratkaistava”, sanoi Liikanen Ylen aamu-tv:ssä. Tärkeysjärjestys ilman faktoja on unelmaa. Suomen talouden tila on ajelehtinut suurelta osin kotitekoiseen pitkään lamaan ja suureen velkaantumiseen. Verotuksen kaksi vaalikautta kestänyt verojen keventäminen, ylisuuret palkankorotukset, työmarkkinoiden joustamattomuus, julkisen sektorin paisuminen ja sen tuottavuuden vaatimattomuus ja vientisektorin osittainen uudistuskyvyttömyys ovat tekijöitä, joissa faktojen tunteminen ja asioista oikein päättäminen olisi kantanut hyvän sadon. Liikasen puolustukseksi on sanottava, ettei meillä ole sellaista rautakouraa, joka olisi näitä tekijöitä  päätyökseen koordinoinut ja niistä päättänyt. Emme onneksi elä totalitäärisessä valtiossa. On politiikkomaista Liikaselta hänen heittäessä pallon äänestäjille tärkeysjärjestykseen asettamisesta. Meillä kaikki kymmenen puol...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *