Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella elvitys merkityt tekstit.


2898. Ylen aamuinen Jälkipörssi pohdiskeli prosenttilukuja

Jälkipörssiläiset löivät ylävitosia työllisyys tavoitteiden saavuttamisesta. Pursiaisen lätsän alta kyllä pursusi epoluulon aaltoja prosenttilukuja kohtaan sillä, miten lasketaan täytettyjen työpaikkojen osuus tarjolla olevista. Gorschow oli sanomaisillaan, että luvut kerrotaan keskenään, mutta perääntyi hiljaiseksi, kun muisti prosenttilaskun olevan Hankkenin vaikein kurssin. Hän ei viitsinyt edes muistella sitä tenttiä, vaikka se on ratkaissut monen ekonomistin kohtalon. Pursiainen valisti, että 17 prosenttia yrityksistä on vaihtanut toimialaa. Vesala istui ankarasti pohtimassa, kuinka monta ei ole vaihtanut. Vähennettiinkö 17 tuhannesta vai oli se päinvastoin. Niinpä Vesala jäi kuulolle aprikoiden, mitä viisaan tuntuinen Pursiainen sanoo. Vesala kyllä epäilytti Pursiaisen viisaus. Mies piti lätsää vain peittääkseen ajatustensa pöllyämisen pitkin studion seiniä. Lopulta Vesala sanoi, että alaa vaihtamattomien yritysten määrä saadaan vähentämällä sadasta seitsemäntoista. Paljonko se o...

1722.

     Miksi leikkauslinja voitti On enää turha puhua saatikka laillisesti toimia hallituksen pauloihinsa saattanutta kurilinjaa vastaan, sillä se on jähmettynyt tunnelmaan, joka muistuttaa suudelma edeltävän kokemusta. Jokainen tietää, että tällainen huuma on sokaisevan vaarallista pitkällä tähtäimellä.      Olisi hyvä, jos tätä vankkumatonta tunnelmaa voisi jotenkin analysoida. Se on vaikeaa nyt maassamme vallitsevassa tilanteessa, sillä valta osa hallituksen takana olevista äänestäjistä elävät omilla tavoillaan niin, että kukaan ei pääse käsiksi heidän ajatuksiinsa ja lisäksi vielä niin, ettei heitä kukaan huomaisi.      Presidentti  Sauli Niinistön valtiopäiväpuhe avasi ovia tiukemmalle pakolaispolitiikalle antaen kuitenkin mahdollisuuksia todella apua tarvitseville  Yksi toinen merkittävä puheenvoro tuli taannoin esille Sixten Korkmanin uusimassa kirjassa kirjassa "Väärä talouspolitiikka"  Hän ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *