Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kapasiteetti merkityt tekstit.


2650. Voiko romanin kirjoittamisessa käyttää hyväksi sukulaisten elämää

Päivän Helsingin Sanomien pääsivulla julkaistiin Roosa Meriläisen juttu tasa-arvosta. Siinä oli hyvin sanakääntein ja myös osuvasti tarkasteltu epätasa-arvoa, koska tämä tasa-arvon komplementti selittää tasa-arvoa. Yhtä seikkaa siinä ei kuitenkaan käsitelty. Millaista tasa-arvoa pitää viljellä kirjoitettaessa tarinaa sukukunnan juurilta tähän päivään saakka. Pyrkiminen tässä  absoluuttiseen tasa-arvoon voi paljastaa  suvun ikäviä salaisuksia. Ei voi olla ajattelematta, että yhdessä haarassa jokin kyvykyys painottuu erityisesti. Tässä vaiheessa varmaankin genetiikka nostaa päätään. Tämä ei ole yllättävää, koska perinnöllisyyttä tutkivat asiantuntijat ovat tutkimuksillaan selvittäneet tai yrittäneet selvittää, miten ihmisen ominaisuudet periytyvät. Aivan kuten Meriläinen totesi, koulutus näyttää olevan hallitseva tekijä, millaiselle yhteiskunnan perustasolle ihminen pääsee tai sinne pyrkimys on ollut kovaa. Koulutuksessa pärjäämiseen vaikuttaa tietenkin opiskelun intensiivis...

1867. Kiukunpuuskien armoilla

      Jos yrittää haravoida kasaan oman tai ystävänsä luonteen piirteitä kannattaa soveltaa cabaree-otetta, ei liian vakavaa sävyä. Tässä on edullista liikkua kuin golfradalla, on mukavaa ja kaikki on mahdollista.       Joka tapauksessa jos radalla tulee takkiin, toisen psykologinen moottori voi käydä kuumana pitkään, toisen siirtyessä huoleta seuraavalla reiälle.      Kuitenkin jonkin asteinen tieteellinen totuus on, että ihminen on jossain määrin temperamenttinsa armoilla. Auttaako hillinnässä älykkyys, jota (Descartesia lainaten) yleensä jokaisella on niin paljon, että kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on?      Fiksut ihmiset pystyvät rakentamaan jarruja liialliselle räiskymiselleen. Tässä fiksuutta ei saa sotkea älykkyyteen, jota miehet omasta mielestään tuntuvat saavan runsain mitoin, samoin kuin heidän lapsensa. Alustava tosi asia on, että älykkyys ei periydy, vaan kehikko,...

1604. Sairaalainvestointien uusrenenssanssi

     Obamacare astui voimaan liittovaltion korkeimman oikeuden päätöksellä 6-3. Se oli valtava voitto noin 10 miljoonalle köyhälle amerikkalaiselle. Republikaanit eivät voi sitä enää suhmuroida kumoon viemällä pois nyt saavutettu valtavan merkittävä etu vähäosaisilta.      Suomessa ongelmaa ratkaistaan päin vastaisesta näkökulmasta.      Talouselämälehden   nro 24:n mukaan OP-ryhmä, Terveystalo ja Mehiläinen rakentavat innokkaasti uusia sairaaloita. OP-ryhmä laskee hyötyvänsä, kun se voi vakuutusasiakkailleen tarjota nopean ja tehokaan hoidon. Myös asiakkaan työnantaja saattaa kuvitella hyötyvänsä nopeasta hoidosta. OP-ryhmän toisen sairaalaketjun johtaja Harri Ahon mukaan sairaalatoiminta paisuu kuin pullataikina muiden muassa olkapää- ja polvileikkausten takia. Se laajenee myös sydänsairauksiin ja urologiaan.      Myös kunnat ja kuntayhtymät haluavat olla eturintamassa ja etuajassa, kun sotessa ratkaistaan,...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *