Mika Aaltolan aamun esiintyminen yhdessä Erkki Tuomiojan kanssa televisiossa vahvisti entisestään käsitystä hänen monipuolisista kyvyistään. Mies osaa esittää asiansa loogisesti, selkeästi ja vakuuttavasti ilman ylimääräisiä eleitä. Hän on tai hänestä tulee vaarallinen kilpailija poliitikoille. Tämän huomasi jo Tuomioajan toppuuttelemisesta Turkki kysymyksen liiallisesta dramatisoimisesta. Siitä huolimatta Aaltola esitti kaksi skenaariota, joihin Tuoniaja ei lähtenyt mukaan. Kasanedustajat voivat Aaltolan aisan yli potkimisesta vain todeta, että itsepä menimme krillille. Asiaa mutkistaa se, että kukaan poliitikko ei voi muuta kuin nyrkit taskussa todeta Aaltolasta, että hyvä on, kun ottaa kantaa. Aaltola tapaukseen on kuitenkin hyvä ratkaisu. Eduskunta voi nimittää hänet Sitraan, mille vakanssille ja millä palkalla hyvänsä, sillä onhan Sitra eduskunnan oma laitos. Siellä hän on turvassa ex-kansaedustajien seurassa.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)