Siirry pääsisältöön

2979. Ylen Jälkiviisaat Turkin kimpussa eikä herkkyyttä tunnettu

Jälkiviisaat olivat jykevällä päällä, aikoessaan kellistää kumoon kakki Suomen metsät kotitarvekäyttöön, jos EU-meininki niiden jahtaamisesta ei lopu. Huhujen mukaa Erola oli ollut viikon puhumatta menetettyään Amerikassa kuolleen tätinsä lupaaman perinnön. Yhtäkkiä oli tullut outo sivupersoona todistusten kanssa ottamaan perinnön haltuunsa. Persoona oli kuulema aivan Erolan näköinen, mikä ratkaisi asia suomalaisen tappioksi. Edelleen huhujen mukaan perintö tulisi käyttää suomalaisten toimittajien tason nostamiseksi.  Soini oli noussut aamulla ylös niin väärällä jalalla, ettei kyennyt lausumaan Turkin uutta nimeä, vaan änkesi keskustelun Turekkia. Maan virallista nimeä Turkey, jota hän kammoksu, koska se viitta trukkiin, jonka hän Kuhmon Osuusmeijerin laiturilta ajoi kunnanjohtajan auton päälle niin, että johtaja joutuu olemaan ryttyyn mennessä autossa koko Soinin luottamusta koskevan äänestyksen ajan. Niinpä Soini sai pitää virkansa. Nähdessään Soinin ilmeen Perho palasi Turkkiin hamuillen niin diplomaattisissa lausuntoa, kuin taisi korostamaan kyseisen maan kelvottomuutta kuulua hänen lomakohteisin, koska maassa puhuttiin seitsemää kieltä enteisen kahdeksan sijaan. Perho oli kysynyt äidiltään, mitä kieltä seitsemästä hän puhuisi. äiti oli painottanut suomen kielen merkitystä, mutta Perho latelisi sanakirjasta mitä vaan vettä valaan. Soini keskeytti Erolan alkaen luetella Kyproksen huonoja puolia maan ollessa jakautunut kahtia. Mies kertoi silmät kireällä, kuinka lomalla vaimo halusi maan länsi ja hän itä puolelle. Riitä ratkaistiin niin, että Nikosia hotelin huoneen lattiaan vedettiin punaien viiva osittamaan pariskunnan elämän piiriä huoneessa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *