Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Tyynivaltameri merkityt tekstit.


3025. Kiinan Yhdysvaltojen lähentelyt ovat aina vetäneet vesiperän

Yhdysvallat eli kiihkeää laajentumis- ja infrastruktuurin kehittämisvaihetta 1800-luvulla. Tällöin maa sai mm valmiiksi rautatien Atlantin rannalta Tyynelle valtamerelle. Radan rakentamisen rasittavimman ja varallisimman osuuden rakentamisessa Kalliovuoren läpi Tyyneen meren tekivät melkein orjatyö asemassa olevat kiinalaiset.   Jo ennen rataa kiinalaiset olivat olleet alisteisessä asemassa, vaikka he Yhdysvaltaien kansalaisina nauttivat maan perustuslain suojaa. Kiinalaiset ovat myös kiistatta osallisia laittoman oopiumin tuontiin maanhan. Jopa maan presidentin väitettiin osallistuvan oopium bisnekseen vaalirahoituksen kartuttamiseksi. Radan eri työpisteissä yhdysvaltalaiset järjestivät kuitenkin ilkeitä mielenosoituksia käskien kiinalaisten painua koloihinsa Kiinaan. Kiinaviha yltyikin pitkäkestoisiksi mielenosoituksiksi ja rettelöinneiksi. Radan ollessa valmis loputkin kiinallisista rakentajista ajettiin kotimaahansa. Kiinalaisten ratatyöllä ja heidän sortamisellaan ja vihaami...

2824. Taistelujen urat olivat kuin raatelujälkiä kaikkoavaan horisonttiin

Jälkeen päin on helpommin, kuin etukäteen ennustaa, mitä tapahtuu.   Ensin mainitun mukaan voidaan sanoa, että maalima horjui kaaoksen partaalla Kuuban ohjuskriisissä 1962.   Yhdysvaltain presidentti John Kennedy ja Neuvostoliiton pääsihteeri Nikita Hrustsov olivat vastakkain Kuuban lähellä Hrustsovin uhotessa ohjuksilla Yhdysvaltoja. Ensimmäisen maailman sodan voisi kuvitella muodostavan myös totaaliseksi tuhoksi ihmiskunnalle. Sota kuitenkin päätyi kaikkien osapuolien hiljaiseen hiipumiseen. Se loppui Saksalle katkeraan Versaillesin rauhaan. Jälkeen päin rauhaa pidettiin yhtenä keskeisenä syynä toiseen maailmansotaan. Siinä kuoli noin 70 miljoona ihmistä, siviiliä ja sotilasta. Toisessa maailman sodassa oli useita käännepistettä, joista monia on luonnehdittu käänteentekeviksi sodan loppumiselle. Stalingradin saarto ja sen murtuminen oli valtava muutos liittoutuneiden hyväksi, muttei se mikään käännepiste ollut. Tyynellä valtamerellä käytiin useita taisteluja Yhdysvalto...

2323. D. Trump on siviiliversio D. MacArthurista

     MacArthur on yhdysvaltalainen II- maailmansodan legendaarinen omanarvonsa tunteva kenraali. Hänen päätemmellyskenttänsä oli Tyynellä valtamerellä. Hän hävisi Peral Haborin katastrofin jälkeisen Filippiinien ensimmäisen valtaustaistelun joutuen vetäytymään Australiaan. Se otti siinä määrin miehen itsetuntoa koville , että uudessa Filippiinien valtauksessa hän ylivoimansa turvin valloitti maan. Tämän teon hän halusi jäävän historiaan ja niinpä valtaus toistettiin filmikameroiden tallentaessa maihin nousun MacArturin noustessa kuvainnollisesti merestä rantaan Yhdysvaltain lippu kädessä.      Myöhemmin Korean sodassa 1952 alun menestyksen jälkeen hän kärisi musertavan tappion pohjoiskorealais–kiinalaisille joukoille noudattamatta presidentti Trumanin käskyä olla hyökkäämättä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt lunastaa uhkaustaan käyttää atomipommia sodan voittamiseksi. Presidentin vaaleissa hän kärsi katkeran tappion Trumanille.     D.Trump on luonut ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *