Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella yritys merkityt tekstit.


3343. Tekee pahaa sanoa, mutta meillä on liian vähän kannattavia yrityksiä

Niinpä on yhtä paha todeta, että Suomi on menossa monella mittarilla kohti jyrkkenevää alamäkeä. Syntyvyytemme on ennätys pieni ja ikääntyvien määrä kasvaa esimerkiksi 70-80 vuotiaiden joukossa lähivuosina 400000 henkilöllä. Vaikka meillä on noin 350000 työtöntä, avoimia työpaikkoja yli 400000. Kohtaanto-ongelman piikkiin tätä kaikkea ei voi laskea, vaan kyse on osin mysteeri ja osin tukiaisten aiheuttama työn teon välttely. Kaikki tämä näkyy bruttokansantuotteemme jälkeen jäämisenä muista pohjoismaista. Jos kaikkien pohjoismaiden vuoden 2019 bkt:ksi redusoidaan 100, niin Suomen arvo on nyt 103,5 ja Ruotsin lähes 109. Siis jytinällä mennään alaspäin. Mistä tämä johtuu. Ei ainakaan laiskuudesta. Syy on yksinkertaien. Meillä on liian vähän kannattavia yrityksiä. Paperilla niitä on noin 450000, mutta ei tarpeeksi synnyttämään Ruotsin tasoista bruttokansantuotetta. PS Jonkin instanssin pitäisi tutkia, mitä ns. itäsuomi-ilmiö vaikuttaa jyrkkään alamäkeen.

3184. Orpolle: Suomessa liian vähän kannattavia yrityksiä

Orpo pyysi juuri tuomaan hieman ivallisen sävyyn omat lääkkeet, jos on eri meiltä leikkauksista. Niitä on paljonkin. Meidän yksityinen sektorimme on suhteellisesti kaikkein pienin verrattuna muihin pohjoismaihin. Maamme yritysten bruttokansantuotteen osuus kokonaisbruttokansantuotteesta on alle 220 miljardia dollaria. Nojan yritysten bkt:n on lähes 400 miljoonana dollaria. Tanskassa ja Ruotisissa on saman luokan etumatka Suomeen.   Palkansaajien patistamisen sijata Orpon kannattaa sivaltaa katseensa Etelärantaan ja yrittäjien keskusjärjestöön puoleen, ja kysyä ei miksette mene töihin, vaan miksette perusta yrityksiä, vaikka tukimäärä on yksi miljardi euroa.

2569.Hän edustaa naurua, liioittelua ja provokaatiota

Eilinen A-studion istunto osoitti taas kyntensä työmarkkinajohtajien puheiden pyörimisestä samalla radalla samalla nopeudella koskaan kohtaamatta. Toinen on joko puolikierrosta jäljessä tai edellä riippuen kumpi puhuu ensin. Häkämiehen toisti mantraa perhevapaauudistuksen ja työttömyysturvan leikkaamisen puolesta. Eloranta taas luennoi osa-aikaisten ja osatyökykyisten työllistämisen sekä työvoimapalvelujen räätälöinnin puolesta. Koska nämä helvetiliset työmarkkina säkeet toistuvat vuodesta vuoteen riippumatta kulloisten työmarkkinaherrojen nimistä, säkeiden täytyy olla peräisin kummankin osapuolen pyhistä kirjoista. Näiden kirjojen haltijoiden nyökyttely työmarkkinalinnakkeiden muurien juurella soisi löytävän uuden nyökyttely kohteen. Kas kummaa, se on selän takana ja jopa opiskelijoiden tiedossa. Sitä ovat myös yliopistot ja tutkimuslaitokset syöttäneet kaikelle kansalle. Se on tietenkin innovatiivisuus, sen kasvattaminen ja hyväksikäytön virittäminen elinvoimaisuudeksi eli lisää ...

2267. Instituutioiden ja puolueiden välinen korruptio Suomessa ja USA:ssa

     Yhtäkkiä ajatellen instituutioiden ja puolueiden välistä   korruptiota ei pitäisi Suomessa voida olla olemassakaan, koska jos mikä niin instituutiot ovat muodostettu nimenomaan estämään korruptiota. Esimerkki Yhdysvalloista valaisee asiaa. USA:ssa on 2,5 miljoona vankia ja sen pyörittämiseen kuluu 250 miljardia dollaria. Sen ylläpitoon on kytkeytyneet mitä erilaisimmat yritykset kuten siivous-, vartiointi-, pesula-, huolto-, henkilöstö-, ja kiinteistöfirmat. Asiakkaita sinne tuottavat poliisi, syyttäjä, tuomioistuimet ja ehdonalisvalvojat. Leimallista on, että 70 prosenttia vangeista on ei-valkoisia ja että vanki joutuu maksamaan joka käänteissä, jos asia ei kuulu rangaistuksen ytimeen. Siis ylihinnat puheluista, kanttiinitarvikkeista ja jopa omasta ehdonalaisvalvonnastaan valvojalleen.       Vankilat ovat tupaten täynnä vankimäärän kasvaessa jatkuvasti uusien tulokkaiden ja suuren uusimisprosentin 70 takia. Tämä maanalainen rulianssi pyörii ...

2263. Onko yksityinen sektori tehokkaampi kuin julkinen

     Holkerin ja Ahon hallituksien aloittaessa ns hallitun rakennemuutoksen yksityisen sektorin tehokkuuden paremmuutta verrattuna julkiseen ei asetettu kyseenalaiseksi. Aho ja Lipponen omaksuivat mukisematta tämä uusliberaalisen   johtoajatuksen   ja ryhtyivät muuttamaan eräitä virastoja yrityksiksi.      Tätä ajatusta oli vaikeaa vastustaa, koska julkisen hallinnon tehottomuutta, byrokraattisuutta, kankeutta, joustamattomuutta, hidasliikkeisyyttä, raskautta ja tie mitä olivat moittineet yliopistotutkijat, virastosuunnittelijat ja valtion talouden eri tarkastuselimet sekä oikeistopoliitikot ja –virkamiehet. Myös hatarat vertailut verrokkimaihin ja pintapuoliset hyviin käytäntöihin perehtymiset tulkitsisivat muutosta. Maaperä oli siis hyvin altis ja otollinen hallinnon suunnanmuutokselle. Vallitsi samanlainen reformikiihko kuin nyt vanhushuollossa.      Se mikä tässä merkillistä on, ettei 30 vuoden kuluttua tänä päivänäkään ol...

2222. Johtaminen on aina vain esillä. Onko se erilaista julkisella sektorilla kuin yksityisellä

     Miksi johtaminen on aina akuutti asia? Siksi, että se on ainoa seikka, mikä ohjaa tavoitteellisesti ja yhdistää arvo- ja tunnetasolla koko organisaation saavuttamaan asetut tavoitteet.   Järjestelmät, ohjesäännöt ja käytännöt eivät tähän pysty. Asia ei muutu muuksi, vaikka tekoäly ja teknologia otettaisiin valjastettaisiin tekemään ilman ihmisen apua tuotteita asiakkaille ja markkinoille, sillä ennen pitkään ihmetellään, miksi kone takoo tarpeetonta tavaraa ympärilleen.      Asiaa voi myös lähestyä johtamisen alkuhetkestä. Johtaminen syntyy sillä hetkellä, kun joku henkilö ”niin sanotusti nousee ylös” ja alkaa tehdä tuotetta tai tuotteita muille saadakseen niistä itselleen vastiketta. Tämä on tärkeä havainto verrattaessa toisiinsa julkisen ja yksityisen sektorin johtamisen eroja.      Yksityissektorin johtaminen onkin kiinni konkreettisissa tuotteissa ja asiakkaissa. Se on nopeasti ja raadollisesti sitoutunut markkinahetkeen ja s...

1512. Ihminen rikki, politiikka on rikki

     Rikki menevien poliitikkojen kannattaisi ottaa esimerkkiä hyvästä johtamisesta.      Johtajat, jotka ammentavat aineksen johtamiseensa työyhteisöjensä syvistä pohjavirroista, pitävät kommunikaatiot ja yhteistyötä yhtäpitävinä asioina. Tosin sanoen he lähtevät siitä, että kaikki tulokseen tähtäävä yhteistyö on kommunikaatiota ja kaikki kommunikaatio on yhteistyötä.      Tällöin organisaatiossa on ilmapiiri, jossa jokainen yhteisön jäsen tuntee, että hänessä on jotain ainutlaatuista organisaation pyrkiessä tavoitteisiinsa.. Tällöin myös organisaation jäsen pitää itseään esikuvana, johon jokin tärkeä tekeminen tai tulostavoite symboloituu dynaamisesti, eikä ankkuroidu muuttumattomuuteen.      Onnistuneen konsulttihankkeen toteuttaminen, Pekka Huttunen, Talentum, 2003

1509. Prosessikonsultti

     Prosessikonsultti vastaa konsulttihankkeessa noudatettavista metodeista ja hyvistä hanke- ja konsulttikäytännöistä. Hän ei ota kantaa sisältökysymyksiin, ellei toisin sovita.      Prosessikonsultoinnissa on keskeistä, että konsultti pitää ryhmässä jatkuvasti yllä positiivista energiaa ja dynamiikkaa sekä haastavia jännitteitä, jotka ohjaavat hanketta kohti tavoitteita. Tässä konsultille on eduksi, jos hän on persoonaltaan luontevasti inspiroiva henkilö.      Konsultin tärkeänä tehtävänä on myös tehdä tarvittavia perusselvityksiä, jäsentää ongelmia, hallita ristiriitaisia tilanteita erilaisissa seminaareissa ja johtoryhmissä sekä ohjata prosessia, jotta hanke onnistuisi mahdollisimman hyvin.      Konsultin läsnä olo mahdollistaa sellaisen keskustelun organisaaton jäsenten välillä, mitä ilman konsulttia ei muuten syntyisi. Luutuneet käsitykset ja keskinäisten ihmissuhteiden epäluulot voivat johtaa tilanteisiin,...

1347. Ah, johtaminen on niin painavaa, mutta kevyttä

     Median ensi lööpit tekevät selväksi, ettei elämää ja taloutta voi hallinta. Oikea mielistä pyrkimystä siihen kuitenkin pitää olla olemalla enkelin puolella tarvitsematta välttämättä olla itse enkeli. Siis Stockmann ja valtio, astukoot hyveelliset strategiat pelikentille.      Stockmann Oy muistuttaa hallinnan ja johtamisen näkökulmasta Suomen valtiota. Molemmilla on jättivelat, tulot sakkaavat, asiakaspalvelu tökkii, Venäjä pettää, asiakkaat ja henkilökunta murisevat. Molemmat uskovansa saavansa apua vahvasta brändistä ja uudistusmielisyydestä, jotka molemmat nyt horjuvat. Uuden strategian uskotaan muodostavan kummallekin pelastusrenkaan. Stockmannin kurssi kuitenkin laski rajusti tuoreimman strategian julkistamisen jälkeen.     Keskustan ehdotus hallitusohjelmaksi ei voi olla yritysmäisempi kuin se on, Sitran malli. Siinä on visioluonteiset päämäärät, kärkihankkeet ja lausumien omaisia väljiä strategioita, joita pitkin edetä. On us...

1299. Sote-alueilla odottaa poliittinen virkanimitysuma

     Talouselämä-lehdessä 44-45/2014 oli peruspalveluministeri Susanna Huovisen ytimekäs haastattelu. Haastattelijana on Seija Holtari.      Yhden sote-alueen budjetti saattaa olla miljardien eurojen luokkaa ja henkilökuntaa jopa kymmeniä tuhansia. Liikevaihdoltaan sote-alueen johtaminen vastaa esimerkiksi Wärtsilää. Maahan on kaavailtu viittä sote-aluetta.      Huovisen eräs kommentti pisti silmään. Hän vastaa empimättä kysyttäessä, että sote-alueen johtajien pätevyysvaatimuksista ja nimittämisestä vastaa asianomainen kuntayhtymä.         P erustehtäviltään alueita voidaan pitää identtisinä. Jättiuudistuksen toteuttamisen lähtökodat kullakin alueella  saattavat poiketa toisistaan paljonkin, mutta suuren konsernijohtajan pätevyysvaatimuksien täyttäminen asianomaisine korkeakoulututkintoinen on ehdottoman välttämätöntä tässä. Siis kokemus su...

1292. Kansalaisyhteiskunta

     Suureksi kysymykseksi muodostui, mikä oli oikeusministeriön rooli säädösohjauksessa. Mikään toimeenpaneva viranomainen ei näyttänyt hallitsevan edes sen pääpiirteitä. Kyse oli siitä, millainen Suomen moderni oikeusjärjestys pitäisi olla.      Voitiin perustellusti kysyä muiden muassa, toimiko oikeusjärjestys hyvin, kun poliisi lisäsi jatkuvasti pakkokeino-oikeuksiaan. Ongelmallisuutta korosti se, että poliisiosasto johti poliisia ja samalla valmisteli pakkokeinosäädökset. Myöhemmin kyllä perustettiin ministeriön alainen poliisihallitus. Monista muista länsimaista poiketen Suomesta puuttuu kotietsintälupamenettely. Suomessa poliisi voi mennä suoraan poliisin yleisvaltuutussäädöksen perusteella ihmisten kotiin tutkintasyihin vedoten.      Voidaan myös kysyä, toimiiko yritysten ympäristölupajärjestelmä oikein, jos yritys itse valvoo lupaansa ja samanaikaisesti kansalaisilla ei ole oikeutta nostaa ryhmäkannetta yritysten y...

1290. Tehtävä medialle

     Media voisi tulla suuren yleisön avuksi selvittämällä suurin piirtein mistä kyse, kun hallituksen sote-esityksen sanotaan olevan ristiriidassa perustuslain kanssa. On kyllä moneen kertaan toistettu, että kaavailtu rahoitusmalli söisi kuntien perustuslain turvamaa itsehallinto-oikeutta. Entisen sisäministeriön kuntaosaston päällikkö Aulis Pöyhösen kirjoitus eilisessä HS:ssä ei riittävästi tuonut lisäinformaatiota asiaan.      On ymmärrettävä, ettei media voi  ruveta perustuslakituomariksi, mutta  olisi erittäin myönteistä saada ihmisten pureskeltavaksi, miten lainsäädäntö tässä nyt mene niin solmuun, ettei mikään taho pysty osoittamaan konkreettisia törmäyspisteitä.      Lisätiedon välittäminen ongelmassa ei olisi vain tiedonjakokysymys, vaan se olisi laajasti ottaen osa vakavasti otettavan median yleissivistävää tehtävää ja viime kädessä lisätieto tässä parant...

1288. Eversti Helsingin sähkölaitoksen johtoon

     Päivän Helsingin Sanomien mukaan kaupungin sähkölaitoksen, Helenin, johtoon ollaan nimeämässä 65-vuotias eversti työkokemuksena maanpuolustus.      Äksyltä Uolevi Raadelta aikoinaan eräs toimittaja kykysi puoli leikillään tilanteen ollessa poikkeuksellisesti leppoisa, miksei hän ota pappia johtoryhmään tasoittamaa kokouksia. Raade vastasi, että pappi olisi varmaankin rehellinen, sanoisi mitä ajattelee ja ajattelisi eri tavalla kuin muut, mutta ei hän sellaista henkilöä kaipaa.      Vaikeaa sanoa, onko Raadeen tokaisulla mitään tekemistä kyseisen everstin kanssa, mutta ulospäin vaikuttaa, että sama valssi tonava kaunoinen poliittisissa nimityksissä jatkuu. Vauhtia tällä kertaa valssille antoi kokoomuksen kanta, että Helena Pesolan Kelasta vapautuva  johtajapaikkapaikka kuuluu heille. Miksei se kuulu pätevimmälle hakijalle?      Eduskunnan oikeusasiamiehe...

1286. Narsistijohtajan päivä

     Johtajan vaimo on lukenut, että tällainen johtaja tietää kaiken, on aina oikeassa, ei siedä kritiikkiä,  ei omaa itse kritiikkiä ja ajaa viime kädessä aina omia etujaan. Vaimo ei usko tätä, mutta on masentunut.      Kun mies herää aamupalan pitää olla valmis ja kanan munan oikeasti keitetty. Jos se on löysä, mies lähtee ja sanoo hyvästiksi syövänsä aamiaisen työhuoneessaan. Sitä ennen aviomies taputtaa kouluun lähteviä poikaa päälaille heidän tuijottaessa pöytään.      Firman suurimmassa työhuoneessa, josta pystyy valvomaan kaikki kerrokseen tulijat, mies kutsuu vuon perään osastojohtajansa keskusteluun päivän kysymyksistä. Mitä ne ovat, ei tiedä kukaan etukäteen. Siksi kullakin osastopäälliköllä on sisään tullessaan suuri mappi ja läppäri kainalossa.      Johtoryhmäaamuna jäsenet jännittävät millaisella päällä mies on, onko kanan muna oikein keitetty. ...

1282. Johtaminen ei muutu - opit kyllä

     Jos selailee valtion johtamisen oppivihkoja  ja Rastorin Kehittyvä yritys-vihkosia 1970-luvulta, samat johtamista koskevat lainalaisuudet toistuvat kuin nykyäänkin. Hyvä johtaminen voidaan tiivistää: tuloksellisessa johtamisessa on asetettu yksikölle oikeat tavoitteet ja se saavuttaa ne tehokkaasti.      Toinen silmiinpistävä seikka on, että vaikka jo silloin korostettiin  atk-järjestelmien kehittämisessä loppukäyttäjän huomioon ottamisen tärkeyttä,  siinä ei ole oppi mennyt perille 50 vuodessa. Aina vain edelleenkin moititaan käyttäjänäkökulman unohtamista.      Miksi johtamisen oppikirjat muuttuvat ja saavat yhä hienosäikeisimpiä sävyä, vaikka johtamisen sisältö näyttää pysyvän samana? Syitä on monia.      Jokainen sukupolvi haluaa kirjoittaa oppinsa itsensä näköiseksi ja omalla kielellään. On hyvä kun kukin ikäluokka tekee päänsä itse. Joht...

1268. Kokoomus ja virkamiesvilunkin pelaajat

      Suomalaiset oat tottuneet virkamiehensä noudattavan korkeaa virkamiesmoraalia kaikissa  virkatoimissaan ja hyvän virkakäytöskoodin pelaavaan. Näin pääsääntöisesti on käynytkin.      Valelääkärijupakat ja eräiden vääräpaperihoitajien iljettävät teot kuuluvat jo eri sarjaan, jossa leikitään jo jumalaa.      Kun tarkastellaan, missä virastoissa sen johtajan moraali on ainakin jokin verran viime vuosina  horjahdellut, niille saadaan yllättävä yhteinen tekijä. Näitä virastoja ovat olleet esimerkeiksi  patentti- ja rekisterihallitus, merenkulkulaitos, valtion liikennevirasto, Helsingin kaupungin liikuntavirasto ja viimeksi Tulli.      Epäillyt rikkomukset ovat koskeneet lähinnä epäselvyyksiä viraston luottokortin ja  auton käyttöä omiin ajoihin ja läheisten suosimista virkarekrytoineissa. Muutamat tapaukset ovat edennet lainvoimaisiin tuomioihin saakka....

1266. Kokoomus taipuu

     Tuoreen mielipideselvityksen mukaa Stubbin tapa johtaa hallitusta ja eräät maneerit pääministerinä ovat laskenut pääministerin arvostusta selvästi. Stubbin ministereiden unelmatiimin mahdollisuudet käydä vaalitaistelua näyttävät valuvan hiekkaan. Grahn-Laasonen, Räty, Männistö ovat kompuroinet. Ylimieleisyystilaston ylivoimainen johtopaikka syö kannatusta kuin rutto.      Ikävä virhe Stubbilta oli, kun hän heti valintansa jälkeen asetti suurimmaksi tavoitteekseen johdattaa kokoomus seuraavissa vaaleissa suurimmaksi puolueeksi. Heti seuraavakasi oli hallituksen julkistaminen toteuttajahallitukseksi. Alokasmaisia virheitä.      Keskustan kadotessa kannatusmittauksissa pilviin kokoomus joutuu taistelemaan suosiosta tavallisten kuolevaisten puolueiden rinnalla nöyryyttä opetellen. Ja sitähän ei voi opetella, ainoastaan näytellä.      Viimeksi eilen illalla televisiossa St...

1265. Väärinkäsityksiin perustuva johtaminen

     Valtionhallinnon ensimmäisessä, viikon kestävässä laskentatoimen seminaarissa suunniteltiin ahkerasti avaruushallitusviraston suoritteita, tehtiin tulosbudjetteja ja suunniteltiin raportteja. Valtiovarainministeriön suunnittelusihteeristön kunnianhimoisella operaatioanalyysillä taottiin oppilaiden päihin, miten tietokoneella voitiin laatia erilasia vaihtoehtolaskelmia.      Käsitykseni laskentatoimesta poikkesivat valtaosaltaan muiden seminaarilaisten ajatuksista, minkä toin myös esille. Omatekoinen ajatuskulkuni perustui ilmeisesti tietämättömyyteen ja väärinkäsityksiin, mutta se herätti huomiota, ja väittelyni valtiovarainministeriön edustajan kanssa sai hilpeää hyväksyntää ja lisäsi kyseenalaista mainettani.      Seminaarin jälkeen päällikköni kutsui minut huoneeseensa tiedustellen ja hillitysti sisäänpäin hymyillen seminaarin antia ja sanoi lopuksi, että  minun piti lähteä koulutuskiertueelle vesip...

1264. Periaatteet eivät tuota sähkö

     Eduskunta puolsi tänään ydinvoimalan rakentamista Pyhäjoelle.      Lähinnä vihreät Ville Niinistön johdolla on vastustanut voimallisesti rakentamista. Niinistö on vedonnut periaatteisiin: yleinen kehityssuunta on siirtyä hajautettuun pieniin uusiutuvia lähteitä käyttäviin bioenergialaitoksiin. V. Niinistö on myös paheksunut Suomen "liittymistä" Putinin helmoihin, mitä kuulemma koko Eurooppa oudoksuu.      Pro Hanhikivi yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Halmeenpää puolestaan sanoi tänään televisiossa pettyneensä erityisesti siihen, että eduskunta ei tehnyt rationaalista päätöstä.      Näin tärkeässä asiassa kuin ydinvoimalaitoksen rakentamisessa päättäjien tulee käyttää hyväkseen ensisijaisesti kaikki faktat.      Tämä hetken tiedon mukaan faktoja ovat: Suomen sähkönkulutus on  85-100 terawattituntia vuodessa, tuontisähkön osuus ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *