Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella skenaario merkityt tekstit.


2506. Mato Valtosen 1990-luvun kännykkäskenaario osui nappiin

On olemassa monia hienoa johdon käyttämiä termejä kuvaamaan organisaationsa tulevaisuuden hyvää olotilaa tai pyrkimystä siihen. Hyvä näin. Visio on käyttökelpoinen kapistus, kunhan muistetaan, ettei sitä kannata milloinka saavuttaa, koska jatkuvasti tulee lisä informaatiota sen tarkentamiseksi tai jopa muuttamiseksi. Skenaario eroaa päämäärästä ja visiosta siinä, ettei skenaario vaadi välttämättä keinojen määrittelyä sen saavuttamiseksi sen perustuessa näkemykseen ilman tarkkaa perustelua. Sen sijaan visio ja päämäärä vaativat ollakseen uskottavia myös keinojen määrittelyä. No teoriat sikseen. Täytyy nosta hattu päästä Mato Valtosen edessä hänen kirjoittaessaan jossain lehdessä 1990-luvulla käsipuhelimesta kehittyvän elämänkapulan. Miten voi ilmaista sen evoluutiota paremmin, kun katsoo mitä ympärillään tapahtuu? Nyt koko maailma kulkee kännykkä korvassa tai käsissään jatkuvaa informaatiotulvaa kasvattamassa. Onneksi olokoon Mato Valtonen.! PS Voi olla, että jokin muukin on esittänyt t...

599. Vielä yksi vaje-ennustus

Hetemäen ryhmä on tehnyt perusteellista työtä, miten kestävyys- ja budjettivajetta kurotaan umpeen (http://vnk.fi/hankkeet/talousneuvosto/julkaisut/finanssipolitiikan-asiantuntijaryhma/fi.jsp). Osoitteesta löytyvät viisi liitettä antavat vankan pohjan raportissa esitetyille neljälle skenaariolle. Tämän päivä Helsingin Sanomat esitti taloussivullaan maanläheisen katsauksen, millaisten tekijöiden ja operaatioiden avulla budjetti- ja kestävyysvajeen täyttäminen voidaan tehdä. Hetemäen raportin laskelmat ovat asiantuntijakieltä samoin kun sen skenaariot. Nyt olisikin tarve äänestäjien tietoperustan vahvistamiseksi ja kiinnostuksen lisäämiseksi, että  joku suuri mediatalo laatisi vaikkapa graafisia käyriä, miten käy vajeille määrättyjen ehtojen toteutuessa. Osan näistä ehdoista voi päättää hallitus ja työmarkkinat. Osaan vaikuttaa satunnaiset ja/tai maailman laajuiset tapahtumat. Tällaisia esityksiä voidaan kutsua metaskenaarioiksi. Niissä vajeisiin vaikuttavissa tekijöissä tietenki...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *